Tammikuussa

Olen ihaillut lumen peittämiä puita, jäisten havupuiden siniseen taittavaa vihreää. Tuijotellut sumua järven yllä, miettinyt imaiseeko se minutkin.  

Luin Sormuksen ritarit, nukahtelin päiväunille ja keittelin teetä huutavaa mieltä rauhoittamaan. Olen kaivannut ja itkeskellyt vanhaa poniystävää, joka jätti jälkeensä paljon tyhjää. On ollut niin monin verroin yksinäisempää. 

Kävin hiihtämässä, pidän siitä edelleen kovasti. Välillä kylässä käyvä aurinko kipristelee silmäkulmissa ja pakkasen tahdittama tuli tanssii poskipäät aroiksi ja punaisiksi. Kaikelle on vielä aikaa - ilollekin. 

 

Kirppislöytö, ooh la laa

Löysin Zadaa- sovelluksen kautta mielettömän hienot Dr.Martensin korkokenkäbootsit kuudellakympillä ja ostin ne. Pidän niistä kovasti ja mielestäni ne on aika kovikset myös. Ne tulevat varmasti olemaan kovassa käytössä vielä vuosia. Olen tallustellut niillä jo kolmesti sen jälkeen kun ne maanantaina saapuivat - ovat mukavat jalassa ja ehdottomasti käyttökelpoiset myös mukavuutensa vuoksi.   

Samalla kuitenkin jäin miettimään tätä second handin maailmaa ja sen kokemaa suosiota. On paljon hienoja sloganeja kuin "käytetty on uusi uusi", mutta onhan jonkun kuitenkin ostettava se uusi ennen kuin siitä tulee käytetty. Tai secon hand, sillä osa uudelleen myytävistä vaatteista on täysin käyttämättömiä tai olleet muutamia kertoja käytössä. Nämäkin kengät vaikuttivat aivan uusilta, joka on tietysti minulle varsin mieluinen asia, teinhän hyvän ja lähtöhintaan verraten edullisen löydön. Mutta isossa mittakaavassa kuitenkaan ei niin siisti juttu.

Vaatteiden käyttöikä lyhenee koko ajan, uusia halpamuotiketjuja rantautuu systemaattisesti suomeenkin ja ostoja tehdään entistä enemmän, entistä halvemmalla. Eettisempiäkin tekijöitä tulee markkinoille pikkuhiljaa, mutta joskus mietin, että onkohan maailmassa jo tarpeeksi niitä 'täydellisiä valkoisia t-paitoja'? Tarviiko jokaisen eettisemmänkin toimijan tehdä niitä lisää? Mistä me oikeasti tiedetään onko puuvilla luomua vai ei? Voikohan kenenkään lupauksiin paremmasta etiikasta muotiteollisuudessa oikein uskoa? Milloin tämä järkyttävä kulutusrumba loppuu tai edes laantuu?

Nämä mietteet ja ehkä ikuinen kyselyikä seuranani ajattelin tuutata marraskuun lopun pimeyttä nenuun näillä badass-Martoilla.

Iloja ja vähän suruakin

- Yksi lokakuun lempijutuistani oli Suuri keramiikkakisa, jota voi katsoa areenasta. Ohjelman ehdottomasti ihanin tyyppi on tuomarina toimiva ihanasti Obelixia muistuttava Keith, joka saapuu tank topissa ja työhaalareissaan dreijaamaan savea rautaisella ammattitaidolla ja tuomaroidessaan liikuttuu kyyneliin ! Kilpailijat kisaavatkin leikkimielisesti siitä, kenen työt saa Keithin kyynelehtimään. Ihana.

- Olen ollut kiitollinen ystävistä. Niistä, jotka asuvat lähellä ja halaavat tiukasti ja pitkään, istuvat yleisen saunan ylimmällä lauteella sitkeästi vaikka jotkut hölmöt saunaegoilijat yrittää saunottaa kaikki muut ulos ihan kuin sekin olisi jokin kilpailu. Niistä, jotka kävelee 12 kilometriä metsässä vain viettääkseen aikaa kanssasi ja nuhjaavat sohvalla tai lattialla, kun eräs kaksivuotias tarjoilee muovileivoksia ja teetä, joka on mahdollisesti vähän liian kuumaa ja sen pikkuveli syö puukauhaa vähintään yhtä onnellisena.

Olen onnellinen, että ystäviä ylipäätään on. 

- Kävimme katsomassa Tove-elokuvan. Askartelin baskeriini punaisen tupsun kuten Tuutikillakin. Siitä tuli kovin soma. Oli suloinen tunne pysähtyä hetkeksi ja uppoutua taidemaailman Helsinkiin, katsella kauniita räätälöityjä vaatteita ja tulkintaa Toven elämästä.

Elokuviin meneminen tuntui kutkuttavalta, oikeasti kyllä aika jäikaannnittävältäkin. Mutta oli ihanaa, en ole käynyt elokuvissa aikoihin.

- Puin pitkästä aikaa tämän keltaisen mekon. Tunnen itseni aina hirmu suloiseksi se päällä, mutta jostain syystä se jää usein käyttämättä. Ehkä tuo vähän erikoinen kuosi tekee sen - tulee helpommin tartuttua kukkiin tai ruutuihin. Pidän tästä, monen vuoden jälkeenkin. 

- Kaikki on vähän kummallista ja vähän aukinaista. On ollut paljon surua, luopumiseen totuttelua ja huonoja uutisia. Toivon, että asiat selkiytyy ja pian on taas keveämpää ja valoisampaa.

Ruska

En ole koskaan käynyt Lapissa ruskan aikaan. Tai olen, nyt olen käynyt. En ollut varma mitä odottaa. Puhutaan lapin mielettömän kauniista ruskasta. Ne joille retkestä etukäteen kerroin harmittelivat, ettei siellä enää taida mitään ruskaa ollakaan.

Kyllä vaan oli - ja se oli upeaa.

Olen käynyt Lapissa monet kerrat, mutta aina lumiseen aikaan. Tämä syys löi minut ihan ällikällä. Maaruska leimusi punaisena kuin tunturit olisi kytenyt hiljalleen kauttaaltaan.

Minun yksi suurista unelmista toteutui. Se on ehkä jonkun mittapuulla pieni, mutta olen haaveillut siitä vuosia hiihtäessäni tuntureissa ja nähdessäni kuukkeleiden lentävän etäällä puusta puuhun meitä uteliaasti seuraten. Halusin ruokkia kuukkelia. Oli ihana tunne, kun kuukkelin pienet varpaat tarttui sormiin. Pikkuinen.

Oli puroja ja poroja, poskien ihoa piiskaava tuuli ja hymy, joka nousi suupieliin väkisin. Opin saivojärvistä ja niihin liittyvistä uskomuksista, seurasin porotokkaa hiljaa tunturissa ja ihmettelin vaan. Ihmettelin, miten kaunista voi kaikki olla kun hetken malttaa kulkea hiljalleen.