tiistai 19. syyskuuta 2017

Kotona


Olen tänään heräillyt hiljalleen tähän päivään. Spotify soittaa akustista fiilistelylistaa, vedenkeitin porisee kerta toisensa jälkeen ja minä olen kömpinyt jo kaksi kertaa peiton alle jatkamaan unia sitten herättyäni ensimmäisen kerran. Olen käynyt läpi vaatekaappia ja miettinyt, mitä haluan olla ja mikä tuntuu hyvältä pukea. Lattialla on vielä muisto viikonlopun juhlien unimytystä, johon viimeiset vieraat käpertyi yhdessä. 
Olen asunut tässä pikku kodissa nyt hieman yli kuukauden ja alun kutkuttavan jännityksen jälkeen on tuntunut kyllä heti kodilta. Paavokin kotiutui onneksi hyvin, se iloisesti hyppii parvisängystä takan päälle ja päiväunipaikkoja tuntuu löytyvän koko ajan lisää. Olen sellainen tyyppi, että tarvitsen hirmu paljon omaa aikaa ja tilaa. Niin ihanaa, kun voi rauhassa köllötellä kissan kanssa pitkin päivää vapaapäivinä ja tiskata silloin, kun siihen energiaa löytyy. Ihanaa olla kotona.

   

lauantai 9. syyskuuta 2017

💐💐💐💐💐

Minulle tulee joskus sellaisia vähän hassuja ideoita. Kuten esimerkiksi se, että keskellä yötä on lähdettävä poimimaan kukkia. Mutta voi kuinka se oli hauskaa ! Pilkkopimeällä kukkaniityllä erilaisten kukkasten etsiminen ja aina kun löysi kukan, jota omassa kimpussa ei vielä ollut, tuntui kuin olisi löytänyt suuremmankin aarteen. Suosittelen ihan ehdottomasti kaikille. 
Täytän ensi viikon perjantaina 24 vuotta. Samalla tuntuu kuin ei olisi tehnyt elämässään juuri mitään ja toisaalta taas vaikka mitä kaikkea. Ehkä 24-vuotiaanakin voi vielä pukeutua peter pan-kauluksiin, pyrkiä olemaan pehmeä tässä kovassa maailmassa ja kirjoittaa muistikirjaan tarinoita siitä, miten kävi poimimassa kukkia keskellä yötä ja kuinka paljon se hymyilytti kaikkia, joille siitä kertoi. Uskon, että 24 on just sopivasti lämmin ja lempeä. Toivotaan ainakin niin.

Kuvat 2,3,5: Miikka

maanantai 28. elokuuta 2017

Kesäretkellä I

Heinäkuussa me tehtiin Miikan kanssa pieni kesäretki vanhempieni pikkuisella asuntovaunulla. Vaunun asemapaikaksi valikoitui suloinen rannikkokaupunki Loviisa, josta sitten teimme muutaman päiväretken lähikaupunkeihin ! 
Nyt taitaa olla viimeisiä hetkiä kertoa kesäseikkailuista ennen kuin kaikki kesäkuvat alkaa näyttää kovin kaukaisilta syksyn saapuessa.
Ihanaa Loviisassa: pikkukaupungin pysähtynyt ja kevyt tunnelma, suloinen Tuhannen tuskan kahvila, vanhat värikkäät puutalot, pyöräretki kaupungin ympäri, lempeä merituuli, ihana Krinti-lifestyle puoti ja puotikoira Ylppö.
Katuihin maalatut räsymatot, levollinen mieli. Kukkukiven punainen näkötorni oli tosi symppis, vaikka sieltä ei juuri muuta näkynyt kuin pieni pala merta, kun metsä ympärillä on kasvanut niin tiheäksi ja korkeaksi. Mutta se on sellainen asia, mistä ei kannata valittaa. Asuntovaunun ikkunasta näkyi rantaan kivelle, jossa yksinäinen joutsen kävi nukkumassa. Ihanaa. 

Loviisan leirintäalue on sympaattinen vanha kartanopuisto - oli hauska kuvitella, miten ennen vanhaan kartanon asukkaat ovat käyneet kävelyillä puistossa. Yhtenä yönä tosin pelkäsin kuollakseni mennä vessaan huoltorakennukselle, kun Miikka keksi, että Kukkukivellä asuu ihan varmasti vampyyri. Hyrrr. 

Ei kai tuollaisessa ihanassa puutaloidyllissä sentään ! Eihän ?

maanantai 21. elokuuta 2017

Muutoksia

Paavo ja minä ollaan muutettu omaan pieneen kotiin. Elokuu kokonaisuudessaan on ollut yhtä pientä pintaremonttia ja muuttamista, eikä ajatukset juuri ole ehtinyt sen ulkopuolelle karata. Täällä kuitenkin tuntuu jo kodilta ja tavaratkin ovat hiljalleen löytäneet oman paikkansa. Kaaosta varmasti tulee olemaan vielä pitkään ja pientä sälää siellä täällä, mutta olo on kuitenkin helpottunut. Oma koti tuntuu tällä kohtaa mielettömän kivalta. 
Kaiken hässäkän keskellä otettiin Emmin kanssa pieni aikalisä ja lähdettiin mustikkametsälle. Emmilläkin on tulossa isoja muutoksia, joten hetki rauhassa mustikkamättäiden keskellä teki hyvää. Tuuli puhalsi iloisesti mäntyjen latvassa ja pitkälti ylikypsät mustikat purskahtelivat sormille kuin pienet värikuulat. Mökkinaapurin koiratkin kävi katsomassa meitä, kun eväshetken herkut tuoksui niidenkin nenään.   
Sain poimittua muutaman pakasterasian täyteen, useampi tunti hurahti ohi ihan hetkessä, kun ei tullut mieleenkään vahtia kelloa. Ehkä palaan vielä noukkimaan pari rasiaa mustikkapiirakkaa varten. Minähän voin järjestää brunssin vaikka joka viikonloppu - omassa kodissa.