maanantai 8. syyskuuta 2008

is it true when you say that you love me ?



tänään oli ihan normaali maanantai päivä ilman mitään sen erikoisempaa ohjelmaa. koulussa oli tietenkin erittäin rasittavaa, kuten yleensä. paitsi yksi extrajuttu oli se että saatiin koulukuvat.
oma kuvani onnistui ihan kivasti, kiva virne siinä on päällä, mutta siltä kai yleensä näytän !Ü

kokeilin tänään myös hieman erilaisempaa asua, ja turvauduin aika normaaliin yksiväriseen yhdistelmään. itselleni tuli asussa hieman alaston olo, kun ei ollut tavallista väriryysistä päällä. täytyy ensikerralla yhdistellä tätä hametta hieman värikkäämmin ! tässä muuten on niitä lauantai päivän ostoksia tuo hame ja villatakki. lopuista tulee kuvaa sitten kun ne sattuu päälle.

tykkään tästä kuvasta jotenkin kauheasti, en tajua miksi, kuva on aika koruton mutta vino asento on hauska. meidän hieno lasikaappi pääsi tietenkin taustalle komeilemaan.

musta jotenkin maagisesti tuntuu etten ihan hirveän usein vedä tätä hametta päälle, ellen saa yhdisteltyä sitä jotenkin tosi kivasti. mutta menee se sitten ainakin juhlavammassa käytössä. ellei sitten ihan arkenakin.

ajattelin että pistän aina tänne loppuun mikä oli päivän kuunnelluin kappale ja tästä lähtee:

tegan and sara - and darling

(voi olla etten kyllä muista ikinä laittaa tuota, mutta mitäs pienistä !)

huomiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

hei olette ihania !