perjantai 26. helmikuuta 2010

maybe I don't have red hair, but I have red clothes ha ha.

hejsan.
tämä viikko on ollut ihan mielettömän stressaava ja täynnä kaikkia uusia juttuja, joiden kanssa mun pitäisi nyt lähipäivinä oppia elämään. mutta selittelyt sikseen ja tehdään comeback sekaiseen elämääni.
2helmikuu221-1.jpg picture by blogivarikasta
täällä päin maailmaa on satanut lunta koko päivän, taas. eilen oli aivan ihana päivä, aurinko paistoi, mutta kotiin päästyäni olin niin puhki, että nukahdin sohvalle istualleni.
2helmikuu228.jpg picture by blogivarikasta
pidin keskiviikkona pitkästä aikaa jokseenkin Marimekko vaikutteista Mangon hamettani. mietin miksen ole pitänyt sitä pitkään aikaan kunnes tajusin, se on aika lyhyt. se saa siis odotella kevättä ja seuraavaa käyttökertaansa vielä hetken.
2helmikuu227-1.jpg picture by blogivarikasta
tänään popsin nassuuni, mahdollisesti superhyviä, suklaanalleja. nallet oli mun leffaseurana kun katsoin Step Up 2 The Street. olin aivan myyty jo ensimmäiselle step up:ille, joten ei jättänyt tämäkään kylmäksi. varsinaisia juonihirviöitä nämä elokuvathan ei ole. rakastan hiphop - ja street tanssielokuvia. tekisi mieli vetäistä veljen farkut ja huppari päälle ja lähteä räyhäämään. kaikkien onneksi en kuitenkaan ikinä tee niin !
2helmikuu234.jpg picture by blogivarikasta
tänään oli kyllä sellainen päivä, että huhhuh sanon ! draamaa, hukkunut bussikortti ja kirmaaminen äidin työpaikalle hakemaan bussirahaa järkyttävän kokoisen p-k pakin kanssa.
2helmikuu232.jpg picture by blogivarikasta
nyt lähden emman kanssa johonkin istuskelemaan, heippa pitäkää kiva viikonloppu ja hiihtoloma ! loma tulee ainakin itselleni enemmän kuin tarpeeseen.
ps. nyt se otsit on taas lyhyempi ja suora !

tiistai 23. helmikuuta 2010

they said that redheads are liers

oon jo pitkään miettinyt mitä haluaisin tehdä tän mun tukan suhteen. koska tällähetkellä tää on aika karmiva. jos mulle laittaisi nyt keskijakauksen, mulla olisi täydellinen Carrie Bradshaw-tukka. tumma tyvi ja vaalea pituus ja latva. tyvikasvua tästä päästä löytyy jo kohta 7cm, olinkohan minä sittenkään hiusalan opiskelija ?

otsikosta saikin jo vähän vihiä mistä oon unelmoinut...jo pidemmän aikaa
redone2.jpg picture by blogivarikasta
oranssinpunaisesta tukasta.
redones2.jpg picture by blogivarikasta
kuvat
monet blogeja seuranneet ovat varmasti huomanneetkin, kuinka punapäisyys alkaa olla must haves - listoilla ykkösenä. nykyään kaikki mustatukkaiset haluavat punaisen tukan. mikäs siinä. mutta, punainen + kihara = rakkaus. sydämen kuvat mun silmissä tuskin saavat mua koskaan etenemään sanoista tekoihin- vaiheeseen, mutta ihaillahan aina saa ja unelmoida ? luulen, että pysyn jossain turvallisissa ja tylsissä perusvärisissa raidoissa.

mitä mieltä te olette punapää- innostuksesta ?

ps. minun innoittajani on tässä:

perjantai 19. helmikuuta 2010

lalalalazy girl

2helmikuu192_.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu196.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu201.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu205.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu206.jpg picture by blogivarikasta
mulla on ollut ihan kamalan laiska viikko. oon vaan löllöillyt ja syönyt kaikkia hyviä hedelmiä. asiasta sujuvasti poiketen, oon päättänyt nipsasta tuon otsatukan taas lyhyeksi ja suoraksi. lyhyellä otsatukalla tulee reippaampi ilme ja se on napakampi. laitetaan varmaan äidin kanssa taas tuonne pehkon sekaan tummia raitoja joten tulos tulee olemaan jotakuinkin tällainen. tuo tosin on aika huono kuva.
tämmöistä mulle, jatketaan taas joku päivä toiveiden kera, mutta nyt moimoi !

tiistai 16. helmikuuta 2010

loving my shirts

toiveena oli, että esittelen lemppari paitani, joten eilen illalla kaivelin vaatekaappini uumenista kaikki tämänhetkiset suosikkini. ja kuten tulette huomaamaan, kykenen jakamaan rakkautta ja kiintymystä moneen osoitteeseen !
003.jpg picture by blogivarikasta
H&M, JC, JC
'004.jpg picture by blogivarikasta
sokokselta kumpikin
006.jpg picture by blogivarikasta
NAF NAF, zara, H&M
007.jpg picture by blogivarikasta
zara, zara, seppälä
009.jpg picture by blogivarikasta
H&M, Gina Tricot, muistikatko
010.jpg picture by blogivarikasta
Lindex, Rodos, H&M

siinä oli vaatekaappini paita- aarteet. monet paidat jäi esittelemättä, mutta tarkoitus olikin esitellä suosikit. mun vaatekaapin värikirjo ei mitenkään auta mun kesäkaipuuseeni,
kesä tule jo ?

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

hyvää multimegaparhaiden ystävienpäivää !

2helmikuu188.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu161.jpg picture by blogivarikasta
meillä kävi serkkuihmisiä kahvilla ja niillä oli mukana tuommoinen suloistakin suloisempi karvaotus. voisin ottaa tuommoisen karvaturrin itsellenikin. oikeastaan oon voinut koko ikäni, jos tahtomisesta on kyse !
2helmikuu172.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu165.jpg picture by blogivarikasta
violetti löllöilymekko sopi hienosti rentoilusunnuntaihin.kymmenen asteen pakkaset tuntuu ihan plussakeleiltä niiden kamalien pakkasviikkojen jälkeen !
2helmikuu166_.jpg picture by blogivarikasta
Iinan kanssa käytiin pyörähtämässä kaupungilla.
2helmikuu175.jpg picture by blogivarikasta
meidän piti kaupungissa käydä kahvilla, mutta kahvilat oli kamalan täynnä, joten päätettiin tulla meille syömään muffinssit ja juomaan teet. sitäpaitsi, kotona saa aina santsikupin !
2helmikuu190.jpg picture by blogivarikasta
ei pikavisiitti kaupungilla ollutkaan ihan turha. ostin H&Mstä alennuksesta aurinkolasit ja legginsit. aurinkolaseihin käytin siis sen 20% alennuskupongin. kukkalegginsejä mietin uskallanko ostaa, jos ne jää käyttämättä mutta 3€ ei kirpaissut paljoa lompsaa. kotona äiti kysyi tuliko mulle joku mielenhäiriö, kun yleensä en osta mitään pinkkiä tai vaaleanpunaista !

tsektsek alla oleva postaus myös :--- ))

lauantai 13. helmikuuta 2010

my week of madness

heippa pitkästä aikaa. mun koko viime viikko oli jotenkin vähän sekava ja outo. tuntui, että olin pihalla kaikesta ja että koko elämä pitää opetella uusiksi uuden lukkarin takia. kyllä, mä tosissaan oon ollut vähän pihalla.
2helmikuu141.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu140.jpg picture by blogivarikasta
keskiviikkona olin lauran kanssa, jolloin nämäkin kaikki kuvat on otettu. katsottiin unelmien sielunmessu, joka oli jälleen kerran ajatuksia herättävä huumeleffa. todentuntuisesti kuvattu ja jäi paha maku suuhun, jota pidän ihan hyvänä asiana, kun kyseessä on sen sortin elokuva.
2helmikuu145.jpg picture by blogivarikasta
illemmalla keskiviikkona katsottiin äidin kanssa Thelma&Louise. en oksentaisi jos nuoruuden Brad Pitt yhtäkkiä kävelisi ovesta sisään ja sanoisi moi.
2helmikuu146.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu154.jpg picture by blogivarikasta
keskiviikkona tallustelin katuja hippiautojen kera.
2helmikuu159.jpg picture by blogivarikasta
ja söin hyvän kermamunkin ja join paljon teetä.
niitä postausehdotuksia ja toiveita saa esittää vieläkin, lähinnä siksi, etten juuri ehdi/jaksa tehdä mitään kummoista arkisin ja mulla on kuitenkin järjetön postausinto :---- )

tiistai 9. helmikuuta 2010

You don't know me, but I know me

tänään on maanantai ja tiistai
huonot naamapäivät, juoksentelua sinne tänne koulukirjoja etsiessä, peruskoululaisia tutustumassa koululla, paljon pyykkiä, matikan hiketystä, kavereista tykkäämistä ja huomisen odottamista.
2helmikuu118.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu114.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu120.jpg picture by blogivarikasta
ensiesittelyssä tänään uutukaisin ostokseni : ihana kuosinen kevyt paita, H&M. tästä tulee hieman mieleen joku geishan aamutakki. en voinut vastustaa tuota kuosia ja ihanaia värejä. tämän saa myös napitettua edestä kiinni, mutta tällä hetkellä pidän siitä enemmän tuollain auki.
2helmikuu124.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu127.jpg picture by blogivarikasta
vihdoin löysin jotain tukholmasta kotiutettuihin ylipolven sukkiin sopivaa,uuden paidan sinivihreä väri on ihana.

ja koska minulla on ehkä universumin kivoimmat lukijat ajattelin vähän "palkita" teitä ja toivetanne. eli nyt saisitte esittää postaustoiveita, mikäli niitä on, mitä vaan maan ja taivaan väliltä. ajattelin myös jonkinlaisen arvonnan laittaa pystyyn, vaikka ensikuussa, mutta katsellaan sitä lähempänä :---- )) nyt toiveita kehiin !

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

I'd rather dance with you than talk with you


2helmikuu073.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu110.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu072.jpg picture by blogivarikasta
olen rakastunut. pitsiseen bodyyn, jonka äiti oli ostanut itselleen, mutta kunnioittavana tyttärenä otin oikeuden lainata sitä. ihana avoin selkä, täydellinen hameen alla, saattaa olla, että majoitan sen pysyvästi vaatekaappiini. ignorataan nuo suihkun jälkeiset hiukset ensimmäisessä kuvassa, jooko ?
2helmikuu076.jpg picture by blogivarikasta
2helmikuu109.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu085_.jpg picture by blogivarikasta
tänään lähdettiin Iinan kanssa luistelemaan Pyynikille. tarjosimme muille luistelijoille kokonaisvaltaista viihdettä ilmalennoillamme ja liukumisillamme. meitä ainakin nauratti ! oli hirmu kivaa olla pitkästä aikaa luistelemassa. olenko ainoa jonka mielestä talvitakkini on varsin valloittava tässä kuvassa ?
2helmikuu100.jpg picture by blogivarikasta
2helmikuu102.jpg picture by blogivarikasta
jottei päivästä olisi tullut liian urheilupainotteinen, kiipeiltiin Pyynikin harju ylös ja käytiin näkötornilla ulkoilma teellä ja munkilla. Näkötornin munkit ovat jotain liian hyvää.
miten teidän viikonloppunne sujui ?

perjantai 5. helmikuuta 2010

You can watch but maybe you can't see

2helmikuu046.jpg picture by blogivarikasta
2helmikuu048.jpg picture by blogivarikasta
2helmikuu041.jpg picture by blogivarikasta 2helmikuu049.jpg picture by blogivarikasta
laiska perjantai, uusia värilöytöjä vaatekaapista, piirtelyä, entistä rikkinäisempi puhelin ja hyvä fiilis. miten teidän viikonloppu on alkanut/alkaa ?

tiistai 2. helmikuuta 2010

She's living in our dreams now

arvatkaa kuka sai eilen uuden koneen, no kerron kuitenkin, minä ! eilinen ilta meni ohjelmia asentaessa ja kuvia ja muita tiedostoja siirrellessä, kohta kaikki alkaa onneksi olla entisellä mallillaan.

nyt ne ihmiset jotka aikovat katsoa elokuvan Australia ja haluavat pysyä juonipimennossa, laittavat silmät kiinni ja menevät tämän kuvan ohi ! mutta siis katsoin sunnuntaina Australia ja tykkäsin siitä nääääin paljon. upeasti tehty elokuva mahtavissa maisemissa ja hyvät näyttelijät. aika ennalta-arvattava, mutta elokuvassa oli niin paljon kaikkea muutakin, ettei se ainakaan minuu häirinnyt :--- ) kohta tämä on vissiin joku täysvaltainen elokuva-arvostelu blogi....katson liikaa elokuvia.
australiatrailer.jpg picture by blogivarikasta
kuvat oon tosiaan napsinut telkkarista, joten laatu on mitä on.
2helmikuu038.jpg picture by blogivarikasta
tällaisista kuvista huomaa heti, ettei meitsillä ole ollut ohjelmaa tänää...hups. voisin ehkä välillä nukkuakin, pääsisi noista mustista silmänalusista eroon.
2helmikuu009.jpg picture by blogivarikasta
tuohon epämääräiseen mustaan vaatekasaan siis sisältyy kerrosmekko ja neuletakki. ps. tykkään näistä legginseistä aina vaan enemmän. alan tykätä tästä pidemmästä otsatukasta !
2helmikuu013.jpg picture by blogivarikasta
pakkasetkin on vähän hellittänyt, niin uusi lempparilaukku pääsi hapsukenkien kaveriksi.
tällä uudella koneella on muuten aivan ihanaa kirjoittaa ! tekee mieli sepustaa tännekin ummet ja lammet kaikesta.

ps. tulisipa jo kevät. haluan käyttää uusia punaisia mokkanilkkureitani, kuvata paljon( hienoja kuvia, ei pelkkiä asukuvia), pukea vähemmän, olla ulkona valoisaan aikaan, tehdä uusia jänniä asioita, mennä junalla helsinkiin ja paljon muuta. talvi ei vaan inspiroi näistä mihinkään, valitettavasti.