maanantai 19. joulukuuta 2011

Paavo sanoo hei


Tässä on kymmenviikkoinen Paavo. Pieni vauvakissa on ensimmäistä iltaa uudessa kodissa.

Kun Paavo hieman rohkaistui ensimmäisten päivien jälkeen, se oli valtavan suuri apu paketoimisessa. Muunmuassa, narurullan purkamisessa !

Paavo viihtyy ikkunalla katsellen ulkona ruokailevia lintuja. Sekä lumisadetta. Paavo rakastaa kuivuneita rahapuun lehtiä joita voin tipautella lattialle. Paavolla on myös valtava ruokahalu !

Paavon toiseksi lempparein aktiviteetti leikkimisen jälkeen, on elokuvien katselu. Se luonnistuu helposti sohvalta tai olohuoneen pöydän alta ! Mutta Paavon masua on silitettävä samalla !!

Toisinaan olemme eri mieltä nukkumisjärjestelyistä ja tilan käytöstä. Mutta ei sille voi olla vihainen.

Paavo on osoittanut kiinnostuksensa matkusteluun. Lontoo vaikuttaa varsin kiinnostavalta.

Säkkituoli on paras painikaveri.

Paavo tietää, miten dataaminen kuuluu oikeasti tehdä. Paavon lempinäppäin on caps lock. Se käy aina painamassa sen päälle.

Paavo on jo kolmentoista viikon ikäinen ja kasvaa kovaa vauhtia tuosta pienestä pallerosta hienoksi isoksi kissaksi. Pienistä erimielisyyksistä huolimatta ( esim. saako minun korutelineeni heittää lattialle ), olen hyvinhyvin onnellinen pienestä Paavostani. Ensimmäisenä yönä se tuli nukkumaan viereeni ja siinä se on nukkunut siitä lähtien. Aamuisin herään kehräävän pikku-kissan vierestä, joka tuuppii minua jo tassullaan nenään.
" Sinä laiska ihminen, minulla on jo nälkä!"
Paavo on meidän pieni katastrofi kisu.

13 kommenttia:

  1. voi että, ehkä suloisin otus ikinä! vaikka yleensä oonkin enemmän koiraihmisiä, niin oih! :)

    VastaaPoista
  2. Pelasti päiväni jo heti aamusta =^-^=

    VastaaPoista
  3. ♥ kuinka suloinen!!!
    meidän kissa on samaa mieltä dataamisesta.. :--D

    VastaaPoista
  4. voi kuinka sulonen :-) olipa ihana postaus!

    VastaaPoista
  5. Awww, miten suloinen kisu <3 Ja ihana postaus :-)

    VastaaPoista
  6. Tuitui miten kaunis kisu (: Meidän Peikko on jo reilu puoli vuotias ja painaa melkein 4kg.. Eli nauti tuosta pikkuisesta taapertajasta, se kasvaa äkkiä!

    VastaaPoista
  7. Paavo kiittää kaikkia kovasti kehuista !! :-- ) ja minä myös :- )

    VastaaPoista
  8. Tui miten suloinen kissa <3 ihanan värinen, onko hän jotain ihan rotua? ;)

    ps. kivat nuo sun hiukset :) <3

    VastaaPoista
  9. Lotta - hih Paavo on suloinen ! hienot raidatkin, mutta Paavo on ihan maatiaiskisu:- )
    ps, kiitos :-- )

    VastaaPoista
  10. ♥ love him, päivän piristäjä oli kun luin postauksen :---)

    VastaaPoista
  11. Oikun söpö pieni!

    Anteeksi kun utelen, mutta mitenkäs pääsi uuteen kotiin kymmenviikkoisena, kun kissanpentujen emästä vieroitus- ja luovutusikä on kaksitoista viikkoa?

    VastaaPoista
  12. laujja - hih Paavo kiittää :- )

    Saana - Se on ! Itsekin vähän ihmettelin tätä, mutta Paavo on katastrofi kissa, joten siellä päässä mistä tuo pikkuinen tuli, oli tehty tällainen päätös. Eli en oikein osaa antaa tähän mitään kunnollista vastausta :- /

    VastaaPoista

hei olette ihania !