keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Teehetki Jeminan kanssa



( Tästä kuvasta kiitän suuresti Jeminaa !)

Pieni teehetki suloisen Jeminan kanssa päiväreissullani Turussa. Söimme hyvin suklaisen suklaakakun palan puoliksi ja joimme teetä omista kannuista. Jeminalla oli appelsiiniteetä ja minun kannussani tiikerin päiväunta. Rakastan kuppiloita, joissa saa oman kannun pöytään. Tänään oli jo niin lämmin, että joimme teet ulkona !

Poikkesimme hassussa kirjakaupassa, jonka tapaisia saisi täällä Tampereellakin olla. Ostin neljä postikorttia, taitavat päästä seinää koristamaan jo tänään !

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Go with the glow




Juhlittiin Mallan 18+2kk synttäreitä hohtokeilaillen. Hieman myöhässä olimme, mutta hauskaa oli ! Meri ja Henkka voitti nämä keilailut, kyllä me muut sitten joskus noustaan kanssa. Koska synttärit eivät ole mitään ilman ruokaa, jatkoimme teelle ja munkille. Siitä luultavasti myöhemmin vielä.
Ps. Hauskaa lomaa ! :- )

perjantai 24. helmikuuta 2012

Lempparipoikia unilla tuitui


Terkkuja meidän perjantailta. Suloisia poikia, ehkä hieman unisiakin.

torstai 23. helmikuuta 2012

Huurussa järven jäällä



Hei hei, - 27 astetta pakkasta, tänään oli jo lämmin. Silloin oli kyllä kauniimpaa, niin puhdasta.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Sweet things


Uudessa mekossa ja neuletakissa päivä tuntui hauskalta. Olen aika ihastunut mekkoni väriin, ei minulla ennen tällaista ole ollutkaan. Tein myös pienoisen huomion, että 60-luku on hiippaillut salakavalasti vaatekaappiini.

Kotiutin pitkästä aikaa kirppikseltä kaikkia suloisuusjuttuja ! Supersöpöt hiuspinnit ja kaulakorun, joka on jotenkin kauhean hauska.
Paavon mielestä myös, taisi kiikuttaa sen juurikin sänkyni alle.

:--- )

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Snowy Sunday



Joulutorttuja helmikuussa sekä Paavo, joka tietää kyllä miten sunnuntait vietetään.

torstai 16. helmikuuta 2012

Ain't no sunshine when she's gone



Ensimmäinen päivä, kun aurinko lämmitti oikeasti, sai hymyn huulille ja silmät siristelemään. Olen aika varma, että pian kevät jo tulee. Toivottavasti. Linnut lauloivat tänään aamulla.
Yksiä lempparityttöjä oli ajelemassa tänään nalle- ja panda puvuissaan. Minulla on pussin pohjallinen karkkia, ensi vuonna minäkin siellä sitten heittelen. Huisia.


keskiviikko 15. helmikuuta 2012

I left the keys under the mat to our front door



Olen kuunnellut Gym Class Heroesia toistolla kohta kaksi tuntia, juonut teetä ja syönyt suklaata enemmän kuin on edes sallittua. Ostin suloisia asioita Vintage Gardenista, sieltä ei vain voi lähteä ostamatta mitään. Linkosuolla join hieman turhan haaleaa tiikerin päiväunta, mutta se ei haitannut seurassa, jonka voisi nimetä parhaaksi.

Ps. olihan teillä hyvä ystävänpäivä !!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Shame on me

Toivomuksena oli, että julkaisisin arkistoissa olevia asuja, joita ei ole täällä nähty. Julkaisemattomia asuja on hurjat... neljä !

Nämä ensimmäiset asut ovat semmoisia, joissa en tuntenut oloani omanlaiseksi. Ihan kivoja ovat kumpikin, mutta ei vaan minua. Muistan, kuinka ajattelin tuo ruutupaita-asu päällä näyttäväni ihan tarjoilijalta !!

Olen laiminlyönyt tätä mekkoa. Tykkään tuosta mekosta ihan tosi paljon, mutta nämä kuvat vain ovat jääneet jotenkin ylimääräisiksi, eivätkä ole oikein sopineet mihinkään merkintään !

Tämä jäi nyt todella tylsäksi, sillä asuja oli näin vähän. Olen onneksi hieman tsempannut jo tässä asu-asiassa ja siitä iso kiitos kuuluu myös henkilölle, jota saan kutsua poikaystäväksi !

torstai 9. helmikuuta 2012

Blogihaaste

Kahdeksan satunnaista asiaa minusta
1.
Olen 162 cm pitkä. Minua on muutamaan otteeseen luultu täällä blogin puolella jopa yli 170 cm mittaiseksi !
2. Opiskelen parturi-kampaajaksi, mutta minua alkaa aina vain enemmän ja enemmän innostaa ajatus omasta, pienestä ja kauniista kahvilasta ! Tai kukkakaupasta, tosin tukkajututkin on kyllä kivoja. Hankalaa.
3. Värit on minulle ihan ehdottomia. Varsinkin pukeutumisessa, mutta melkein kaikessa muussakin. Olin vaipua epätoivoon, kun kauppojen hyllyjä vallitsi nude vaatteet. Iiks.
4. Rakastan syksyä. Kaikki ne värit, ilman tuoksu syyssateen jälkeen ja suuret huivit sekä neuleet, joihin saa piiloutua kesän helteiden jälkeen. Pakko rakastaa.5. Minulla on maailman paras poikaystävä. Omasta mielestäni, tietenkin. Pussailu on kivaa. Seve on ihanin !! Moi Seve :- )
6. Tarhantädit nauroivat aina, kun tulin tarhaan, sillä tuoksuin ihan miesten partavedelle. Isä vei minut aina aamuisin tarhaan ja halasi portilla, siksi minä tuoksuin niin kovin miehiseltä.
7. Olen harrastanut ratsastusta yhdeksän vuotta. Hevosharrastuksen aloitin sillailla yleisesti seitsemänvuotiaana. Ensimmäinen hoitohevoseni oli Arabialainen tamma, jolla oli pehmeä valkea harja. Ja nykyään minulla on vuokraponi ! Sen nimi on Taateli.
8. Olen halunnut varmaan päiväkoti-ikäisestä saakka saada kissan. Nyt minä sain. Ja olen maailman onnellisin.

Kiitos Iida haasteesta !
Minä haastan Jeminan, koska Jemina on suloinen !

Heart full of stories

Hymyjä, hienoja muffinsseja, teetä ja naurua. Harvoin sitä saa noin söpöjä muffinseja kotiin tuotuna. Sonja sanoi, että ne menivät muka pilalle, mutta minä en kyllä usko. Tee maistuu yhä kovin kivalle norsukannusta. Luulen, että elämä on helppoa ja suloista, kun se on täynnä suloisia ihmisiä ja as(t)ioita.
Tiedättekö, kun on sellaisia ystäviä, vaikkei heitä näkisi aikoihin, tuntuu kuin olisi nähty viimeksi eilen. Minulla on monia sellaisia, esimerkiksi nämä tytöt tässä. Ja nämä tytöt, kuinka hienoja ovatkaan !


Ps. Voi Paavo !

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Mr. Green

Kiikutin eilen kotiin mitä suloisimman pikkuisen laukun. Se on vihreä (!!), salkkumallinen ja juuri niin suuri, että kamerani mahtuu sinne. Luulen, etten voisi tällä hetkellä laukulta enempää toivoa. Nyt minulla on hieno laukku kevääksi. Kevät, saat jo tulla !

lauantai 4. helmikuuta 2012

Video kirjoista ja elokuvista



Näytän kovin surulliselta videolla, mutta luulen, että syy siihen on aamuinen kello kymmenen ajankohta ja juuri heränneet silmät. Tässä se video nyt kuitenkin olisi ! Huihui.

ps. terkkuja kavereille, jotka varmaan hykertelette naurusta siellä ruudun toisella puolella !