torstai 31. toukokuuta 2012

Omenankukan terälehtiä





Omenapuita ja söpöin pieni puisto ikinä. Hymy on vino ja paita huonosti, mutta tänään se ei haitannut. Tänään oli vapauttavaa ja onnellista. Ja paljon haleja, vaikka ne eivät olleetkaan kaikki niin kovin iloisia. Sekä kokkailua tuon yhden kivan kanssa. Tai Seve kokkasi, minä join teetä, hihi.
Minä lähden lauantaina ajelemaan pienellä autollani äidin kanssa lentokentälle ja sieltä lennämme Rodokselle ! Loikoilen auringossa ja olen tekemättä mitään. Ehkä voisin lukea kirjan. Hetken saa olla ilman sitä päätä huimaavaa ja väsyttävää stressiä.

Kirjasuosituksia ? :- ]

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Euroviisujen lempparit







Loreen on suloinen, mutta Euphoria ei ehkä ollut ihan se minun juttu. Kyllä se päässäni soi silti.
Mistä te tykkäsitte ? :-- ]

lauantai 26. toukokuuta 2012

Mansikat hukassa



En löytänyt etsimiäni valkosuklaalla kuorrutettuja mansikoita Eurooppalaiselta ruokatorilta, mikä oli vähintäänkin hyvin ikävää. Pieniä kojuja pitkin puistoa, tuoksujen sekamelska ja malttamattomia ihmisiä.
Tykkään, kun kukat kukkii kaikkialla ja ilma tuoksuu keväältä tai kesältä, miten vain. Puistot alkavat täyttyä värikkäistä istutuksista ja huolettomasti hymyilevistä ihmisistä. Tampere on rakkaus.

Kotona odottivat mansikat, kehräävä kissa ja onnellisuus.

torstai 24. toukokuuta 2012

Jännäilyä aamulla


Kuva: Touko Hujanen

Maaliskuun lopulla kirjoittelin, että on tulossa jänniä juttuja. Tänään se jännä levähti silmieni eteen seitsemältä aamulla. Sain kokonaisen sivun, huisia !! ( Tai siis mainos sai hehe) Siellä minä olen ennen sääennusteita.
Kaupungilla tuntui, että monet katsoivat hassusti. Taisin kyllä vain kuvitella !

tiistai 22. toukokuuta 2012

Lukuhetki ulkona


Suomen historian käännekohtia ja kesäkisu Paavoa. Paavo oli ihan innoissaan, kun ulkona lenteli kaikkia pörriäisiä. Perhoset oli vähän hurjia vielä.
Löysin maasta hienon bionicle lompakon ja kävin palauttamassa sen omistajalleen. Tuli hurjan hyvä mieli.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Videokuulumisia



Taas tuntuu ihan hassulle videon jälkeen, hehe.
Ps. :- O

lauantai 19. toukokuuta 2012

Auringon lapsia



Välillä on vain kiivettävä puuhun katsomaan auringonlaskua. Naurettava ihan hölmöille asioille ja lämmitettävä sormia kohmeesta, vaikka onkin toukokuu. Sanni on kiva.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Maailman kivointa tuollainen poika



Päivä täynnä suloisuuksia, hymyjä, pusuja ja päiväunia kainalossa. Paljon pisamia, joita näin keväällä löytää aina vain lisää lemppari-ihmisen kasvoilta. Hassuja virneitä, kun toinen kiusaa leikillään, tukan silittelyä ja hieman kutittamista. Meillä oli juhlapäivä, joka ei oikeastaan ollut juhlapäivä. Kivaa oli kuitenkin, hihi. Maailman kivointa tuollainen poika.

Erikoismaininta asulle, jossa viihdyin oikein hyvin ja kaikki tämä kivuus tapahtui. ( Munkit oli hyviä !)

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Koska elämä on onnellista ja rakkaus kivaa



Onnellisuutta ovat..

Aurinko !!
Puiden pienet lehdet, jotka puskevat esiin kahden päivän sateen jälkeen.
Malla ja sen hyvä seura.
Nauru ja hymyt.
Viiksekkäät hipsterit, jotka hymyilivät meidän asukuvailuille.
Awkward moments, hehe.
Designtori ja sen hauskat pienet myyntipisteet.
Seikkailu Plevnan katolla. Ihan hurja tuuli !
Coffee Housen superhyvä panini ja hyvän mielen tee.
Pusut järvenrannalla lempparipojan kanssa hihii.
Pupukorvikset !!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Päivä kanssani

Päivä kuvina, tätä on muistaakseni toivottukin !

Herätyskello herätteli kello 8.00. Olen ihan kamalan huono heräämään ja saatan torkuttaa puhelinta helposti vaikka tunnin. 8.15 on siis syy olla ylpeä ! Koulu alkaa kymmeneltä, ei mitään kiirettä, ihanaa.
Aamupala leipä ei ole mitään ilman juustoa ja juusto oli loppu. Banaanijugurtti ja marjamysli täyttivät masun leivän korvikkeena, mutta aamu ei vain lähde käyntiin ilman teemukillista. Tai tässä tapauksessa ilman kolmea.

Aamulla jäi vielä aikaa kuvata asuakin ennen kouluun lähtöä. Tykkään ihan kamalasti tuosta kauluspaidasta, mutta se ei tunnu istuvan päälleni millään, oivoivoi. Paavo terkuttaa paidan kautta !
Kissankarvat, näet kissasi myös siellä missä se ei ole !!



Kello 10-15.30 kulutin koulun tuoleja äidinkielen, englannin ja ruotsin tunneilla. Nämä lukiotunnit olivat meidän omalla koululla, pyynikillä amiksessa siis !



Ajelin kotiin hienossa auringonpaisteessa, joka oli kyllä aamullakin jo. Kello tuli neljä, söin riisiä ja kanakastiketta, join teetä ja maistelin hauskan makuisia toffee karkkeja. Haukoteltiin Paavon kanssa kilpaa, kunnes olikin taas aika lähteä.


Viideltä minua odottelikin jo psykologian tunti iltalukiolla. Kaksi tuntia psykoosia ja skitsofreniaa, vihreää stabiloa ja alleviivauksia. Paljon haukotuksia.


Iltalukion jälkeen, siinä seitsemän aikoihin illalla, otin Mallan kyytiin. Pyynikin munkkikahvila odotti uupuneita uskollisesti, kuten aina ! Munkki päivässä pitää nutturan löysällä ja hymyn huulilla. Minun tee näytti jälleen vähintääkin hölmöltä ja munkit katosivat pieniltä peltitarjottimilta hyvin nopeasti.

Nämä minun päivät nyt on vähän tällaisia, että juoksentelen suuntaan ja hiukan toiseenkin koko ajan.
Tämä oli nyt kuitenkin tiistaipäivä kanssani !