perjantai 26. lokakuuta 2012

Näkötornin terapiaa





Joskus elämän upeutta on kurkittava hieman korkeammalta, vaikkapa Pyynikin Näkötornista.
 Hiljaa katsellessaan kaikkien noiden talojen kattoja, sitä tajuaa miten suurta kaikki oikeasti on. 
Ja nimenomaan sen, kuinka pieni itse on.
Ettei minun ehkä tarvitsekaan hallita ihan kaikkea. Onneksi.
 Maailman murehtimisen sijaan voi keskittyä lempiseuralaiseensa, kuumaan teehen ja tuoreeseen munkkiin. Ehkä pieni materialismirakkaus reppuani kohtaan mahtuu myös mukaan.
Ei minulla mikään huonosti ole, mutta kyllä minua väsyttää.
Onneksi on ihania ihmisiä, jotka saavat nauramaan ja hymyilemään. 
Onhan tämä nyt loppujen lopuksi aika onnellista.

10 kommenttia:

  1. aws tuo reppu! ♥ kadehdin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on kyllä ihana ! mutta pöhpöh ei kadehtia kannata :- ]

      Poista
  2. Oikea aarre tuo reppu todellakin! :>

    VastaaPoista
  3. Sinulle taisi selvitä reppusi ihanuus jo edellisistä kommenteista, joten tyydyn kehumaan maisemakuvia :--) Tamperetta on haikea ihailla täältä Sastamalasta käsin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi selvisi kyllä ja ennenkin sitä hihi ! kiitos kovasti :-- ) sinun pitää tulla käymään Tampereella !

      Poista
  4. no jos jotakin kohtaan kannattaa tuntea materialismirakkautta, niin se on nimenomaan tuo reppu, wonderful! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. keskitänkin sitten kaiken materialismirakkauteni siihen :- ] tykkään siitä kyllä kovasti, jei !

      Poista

hei olette ihania !