tiistai 29. tammikuuta 2013

Enemmän aikaa

Minun uusi kello.
Se on täydellinen. Vaikka onkin miesten.
Hih.

lauantai 26. tammikuuta 2013

La Famille



Päivieni hämärät tunnit kuluvat ohi kahviloissa.
La Famillessa, punavalkoraidallisten tapettien ympäröimänä.
Ilmainen santsikuppi, joka on muuten ihanan iso.
Musiikki on kuin 50-luvun amerikkalaisesta kahvilasta.

Minun uusi karvalakkini. Se on kiva
Mutta kyllä kevät saisi jo tulla.  

tiistai 22. tammikuuta 2013

Hetken kerrallaan

Olen elänyt aamuja, jotka loppuvat liian aikaisin. 
Istunut sohvalla, katsellut, kun kissaherra vahtii Punatulkkujaan.
 Askarrellut kortteja, joita en koskaan lähetä kenellekään. 
Elänyt vähän enemmän kuin hetkeen tai ehkä kaikki onkin vain unta.
Nämä viipyilevät hetket juoksevat ohi nopeammin kuin ennen.
Silti, olen aika onnellinen. Aina hetken kerrallaan.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Runoillaan



Kuka päättää, miten R sanotaan oikein ?

torstai 10. tammikuuta 2013

Torstai

Viikon aikana on ehtinyt tapahtua aivan mielettömän paljon kaikkea. Kivoja ja ei niin kivoja asioita, mutta se on elämää, yhtä kaikki. Ja kuka nyt ei rakastaisi elämää !!
Kuluneeseen viikkoon on mahtunut kaikenlaista...
...olen käynyt Mallan kanssa kurkkimassa yöhön valmistautuvaa Tamperetta näkötornista. 
En ole ennen käynyt siellä illalla, mutta voi, oli niin hienoa !
...syönyt näkötornin kahvilassa herkullisia munkkeja ja kuvannut söpöä teepannua. Jutellut siitä, miten ihmiset on ihan hölmöjä ja harmitellut, miten taas sanoin "kyllä" haudutetulle teelle.
...juonut muumimamman voimajuomaa !! Aivan supersuloista ja vielä hauskan makuistakin.
 ...sain viimein aikaiseksi laittaa nämä ihanat valot ikkunaan. Kivaa vaihtelua tavallisten jouluvalojen jälkeen ! Minulla on ollut nämä jo ainakin vuoden verran, mutta nyt vasta keksin miten ne saa aseteltua oikein kivasti ! Valoterapiaa, hihih.
 ...halinut Paavoa, tietysti ! Tuitui.

torstai 3. tammikuuta 2013

Those dancing days

Tämä oli niitä päiviä, kun hymyilee yksinään bussissa, huomaa vasta jälkikäteen hypähdelleensä kaupungilla jonkin hyvän biisin tahtiin ja ostaa ihan liian monta kauluspaitaa. Niitä päiviä kun kengät kastuu läpi, mutta se ei oikeastaan haittaa ja bussilippu ei enää kelpaa.


Mutta tämä päivä oli myös äärettömän hyvä päivä !
Toivottavasti tästä tulisi myös hirmu kiva vuosi, hih.