maanantai 22. heinäkuuta 2013

Uutta vaatekaapilla

Olen asunut vaatekaapissani. Heittänyt paljon pois ja ripustanut uusia rakkausmekkoja huolellisesti henkareihin ja silitellyt niitä joka ilta ennen nukkumaanmenoa. No, ei sentään. 
Muutama alejuttu on kuitenkin tullut kannettua kotiin ja tässähän niitä olisi sitten !
Nämä täysnahkaiset kaunokit eivät maksaneet minulle mitään !! Paitsi henkisen kärsimyksen, jonka koin maksaessani ne kalliimmat kengät, joiden kaupanpäällisiksi nämä tuli. Kroisoskengät eivät tosin liittyneet minun kenkäkokoelmaani, joten nämä popot olivat oikein oiva hakupalkka, hih.
Tämän suloisen hatun ostin Muotikirppikseltä ihanalta Idalta
Hattu on ollut jo kovassa käytössä, mutta jotenkin se vain ei ole ikinä eksynyt kuviin asti ?
Olen suurinpiirtein täysin kääntänyt kelkkani, kun on puhe paljeteista. Ennen kiersin kaupoissa kaikki kimaltavat hepenet kaukaa, mutta keväästä lähtien olen harakkana hypistellyt lähes jokaista vähänkin kimaltavaa vaatekappaletta. Tämän hamosen löysin alesta ja voi vitsit, kun se on suloinen !!
Tykkään varsinkin noista paljeteista, ovat nimittäin mattapintaisia. Ei tule sitten ihan superbling olo ! Päätin, että tämä on sitten minun synttärihame. Enää tarvitaan ne synttärit sitten, hiheh.

Ps. Kenen mielestä tuo tuoli on ihana !?!
Minun !!!

6 kommenttia:

  1. Oi mistä oot hankkinu ton tuolin? Aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on yksityiseltä antiikkimyyjältä, joka on itse ostanut sen huutokaupasta ! se on kyllä tosi soma :- )

      Poista
  2. Mie kans katsoin ensimmäisenä tuolia enkä suinkaan vaatteita, se on hillitön! (Siis silleen hyvällä tavalla :D)
    Mutta nuo kengät on kyllä kans ihan huikean kauniit, omaan jalkaan en ehkä osais kuvitella mutta kyllä sitä voi silti arvostaa kaunista muotoilua vaikka ite hiihtääkin tennareissa ympäri vuoden. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos ihan totta puhutaan niin tämä oli vähän salaa myös tämmöi tuolin esittely :- D ja tykkään noist kengistäkin paljon !! kiitos :- )

      Poista
  3. Hihihi ihana! <3 aivan sun näköisiä juttuja, myös paljetit! Mulla ei ole tullut mieleenkään että et tykkäis paljeteista, mutta totta, eipä niitä ole aiemmin näkynyt. Just mattapintaisena niihin on varmasti hyvä totutella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siellä toinen ihana ! hih.
      mattapintaisiin on hyvä totutella näin alkuun !! ihan kuin tämä nyt olisi jotenkin maailmaa mullistava muutos...:- D mut silti ! haha

      Poista

hei olette ihania !