lauantai 31. tammikuuta 2015

Ruuduissa

572_1 564_1

Olen yrittänyt taas totutella talvipukeutumiseen vuosi vuoden jälkeen. Rakastan kerroksia, kuoseja, kankaita. Ristiriitoja ja sopusointua. Mutta joskus tuntuu kuin hukkuisi sen kaiken alle. Toisaalta, joskus tuntee olonsa niin hyväksi, ettei voi muuta kuin hymyillä. Näissä ruuduissa oli hyvä hymyillä ja pitää kädestä kiinni.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

&

olen oppinut paljon

itsestäni
      uskallan itkeä
        uskallan nauraa
          mitä jaksan kantaa
            puhua isot tunteet ulos
                mitä antaa pois
                  vähän jo
                    ehkä pian kokonaan
äruno9
rajoistani
   missä ne kulkevat
   missä tulevat vastaan
   ranteita hiertävän narun lailla
   ja istuvat sydämen tielle

kenen maailmassa on tilaa
kenen olkapäälle annan suruni istuutua

äruno5miten uupumus väistyy, kun
    ostaa kukkia
      laulaa yksin autossa
        tanssii toinen käsi ilmassa
          taivas on vaaleanpunainen
            tee on hautunut täydellisesti
              antaa kynänkärjen liukua paperin pintaa 
                humala saa jalat keveiksi
                  ja sydämen painavaksi
                    sillälailla kauniisti

tiedättehän

äruno7

mitä rakkaus on 
    valvottuja öitä
    viinimarjan makuisia suudelmia
    sinun kanssasi uskallan tanssia
    sydän auki
    tukka sotkussa
    maailma suljettuna
    meidän ympärillä


       
   

torstai 22. tammikuuta 2015

Kirjoista

526_

  David Nicholls:  Sinä päivänä  

Sinä päivänä kertoo Emmasta ja Dexteristä, jotka valmistujaisten huumassa päätyvät viettämään yön yhdessä 15.7.1988. Siitä alkaa tarina heidän elämänmakuisesta ja katkeransuloisesta ystävyydestään läpi vuosien. 

Tykästyin kerrontaan, joka etenee juurikin tuon heinäkuun viidennentoista päivän kautta vuosi vuodelta kahdenkymmenen vuoden ajan. Kirja on omalla tavallaan ihanan arkinen, mutta silti kiehtova, eikä yhtään tylsä. Se kertoo elämästä, ihmisistä ja itsensä etsimisestä. Vähän ( tottakai ) rakkaudestakin.
Minulle jäi hyvä mieli painaessani takakannen kiinni ja luottamus elämään on taas suuri. Ei se ole niin kamalaa, vaikkei heti tietäisikään millaista elämästään toivoo.

Suosittelen myös kovasti Sinä päivänä- elokuvaa, se on hurmaava.

Asetin itselleni goodreadsissa tavoitteeksi tälle vuodelle lukea 30 kirjaa. Tähän mennessä olen lukenut kaksi ja haaveilen jo kirkkaista aurinkoisista päivistä, joina saan istua kirjan ja teemukin kanssa meidän pienellä parvekkeella ja lukea.  Joko te olette asettaneet lukutavoitteet tälle vuodelle ?

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Talviunilla

463_

Minulla on aika hurjan paljon postikortteja. Isoksi osaksi siksi, ettei ole ollut varaa ostaa mitään muuta esimerkiksi desingtoreilta. Eikä kovin kauaa ole vielä ollut paikkaakaan minne ostaa kotijuttuja. Mutta olen halunnut ostaa edes jotakin. Ja ehkä niitä on kerääntynyt myös siksi, että olen suunnitellut hurjaa postikorttien lähettelyä kirjeystäville, mutta eihän minulla mitään kirjeystävää ole !

Siispä ne toimivat joko osana sisustusta seinillä tai kuluttavat aikaa vaan kauniisti paperipussiin pakattuna laatikossa. Löysin kuitenkin vähän vahingossa oivallisen kuvakehyksen/korttipidikkeen askosta ! Se on hauskan erilainen kuin tavalliset valokuvakehykset ja sopii kivasti tämän minun kirjoituspöydän päälle.
Nyt talven ajan Polkka Jamin Karhut saavat nukkua siinä talviuntaan ja ilahduttaa meidän arkea.
Keväällä sitten vaihdetaan siihen seuraava hurmaava kortti !


maanantai 12. tammikuuta 2015

Maanantai

291_ 286_


Ja  keltaisia raitoja paidassa. Haluaisin myös keltaisia, kirkkaita ajatuksia.
Niitä, jotka johdattelee ajatukseen: kaikki järjestyy, kaikki päivät ei ole pahoja.
Ehkä jo huomenna.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kahvilakerhon Viini-ilta

309_ 307_ 334_1 365_ 431_

Meillä oli eilen viini-ilta. Olen nyt vähän väsynyt, joten en sano paljoa.

Minä en oikein osaa juoda viiniä ja tytötkin olivat sitä mieltä, että siihen tarvitsee oppia.
Minä mietin, että tämä oli varsin hurmaava ympäristö viininjuonnin oppimisen aloittamiselle. Kaunis vanha asunto, hymyileviä tyttöjä ja herkuista notkuva pöytä. Eikä kukaan katso pahalla, vaikka nyrpistäisi nenää ensimmäisellä huikalla. Nauravat ehkä, hyvällä.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Uutta ja vanhaa


On hauska huomata, miten vanhat suosikit nostaa aika ajoin päätään. Tämä takki, oli ylivoimainen lempitakkini muutamia vuosia sitten. Nyt se tuntuu taas ihanan raikkaalta ! Muutenkin kyseinen takki on aikamoinen - se on pysynyt aivan moitteettomana ja kauniina vuodesta 2008. Ja se on edelleen ehkä yksi kauneimmistä vaatteista jotka omistan. Niin ja tämähän on siis H&M:n takki. Aikamoista !
059_046_1 063_

Pakko vielä sanoa tuosta ihanasta vihreästä villapaidastani. Ostin sen helsinkiretkellä Frida Marinasta ja voi, se on niin ihanan lämmin. Vaikuttaa siltä, että joku on omin pikku kätösin kutonut sen. Neulos on niin tiivistä, että se pitää lämpimänä, vaikkei olekaan kovin paksu. Siksipä se sopii kivasti tämänkin vähän sipposemman takin alle lämmittämään !  Talvikin on kiva, kun ei tarvitse palella.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

sunnuntaiseikkailu

070_ 122_ 081_1 142_ 150_
104_ 169_
viimeisestä kuvasta taas kiitokset Emmille.

Sunnuntaiseikkailulla tulitikkutehtaalla. Lumi oli satanut sisään, lattialle kerääntynyt vesi jäätynyt  ja kylmä viima puhalsi sisään seiniä koristavista aukoista, joita ennen sai kutsua ikkunoiksi. Seinät kertoi tarinoita lahjakkuudesta ja tarpeesta tuhria. Sadut kynttilän valossa jääneet kesken ja sivut jäätyneet yhteen, sulkien salaisuuden sisälleen.
Kiehtova, mutta myös kovin hurja paikka kaikkine rasahduksineen ja pimeine huoneineen.


perjantai 2. tammikuuta 2015

tammikuun ensimmäinen kirja


Okei huijasin vähän, luin tämän jo jouluna.
7332_

  John Green:  Kaikki viimeiset sanat  

Kertoo elämästä sisäoppilaitoksessa ja pojasta, joka rakastaa kuuluisien ihmisten viimeisiä sanoja.  Myös Alaska nimisestä tytöstä. Siitä, miten joidenkin asioiden jälkeen elämä ei enää koskaan palaa ennalleen ja kuinka suuri vaikutus jollakin ihmisellä voi olla toisen elämään.

En oikein tarkalleen tiedä mitä mieltä olen tästä kirjasta. Se sai minut nauramaan, välillä jopa rakastin sitä, mutta se myös ärsytti. En tiedä johtuiko se realistisista henkilöhahmoista vai liian korkeista odotuksistani. Toisaalta luin sen niin ahmien, että saatoin vaan yksinkertaisesti kiirehtiä liikaa.
Jotkut kirjat tarvitsevat aikansa. Luulen, että näidenkin sivujen täytyy antaa vähän hengittää.

Mutta minä pidin siitä. Se vain oli erilainen kuin odotin.
Ehkä vaan tunnen pientä syyllisyyttä, etten pitänyt tästä niin paljon kuin Tähtiin kirjoitetusta virheestä.


torstai 1. tammikuuta 2015

vuoden 2014

ääää
Kivoin seikkailu: Helsinkiretki Jeminan luo. En ole ennen käynyt Helsingissä, ajanut vain satamaan. Nautin myös siitä, miten sain istua ihan rauhassa yksinäni bussissa ja lukea. Pidän valtavasti pitkistä bussimatkoista. Vaihtuvista maisemista, kiireettömyydestä ja rauhasta.
martensit
Paras hankinta: Dr. Martensit. Pitkän (kuuden vuoden) pohdinnan jälkeen päätin viimein ostaa ne ja enpä ole hetkeen oikein muita kenkiä käyttänytkään. Tykkään minun Martoista, hihi.
ääää6_
Odotetuin asia: Kaarle pääsi kesällä viimein armeijasta. Vuoden odotus päättyi (ja armeijapuheet hehe). 
paavomuutto
Isoin muutos (ja jännittävin juttu): Muutto. Jännitin sitä kovasti, oli itkunsekaisia pakkaushetkiä kotona ja uudella kodissa innokasta pesänrakennusta. Ja kaikkea siltä väliltä. Olen täyttänyt jokaisen vapaana olevan tason kukkamaljakoilla (anteeksi Kaarle tiedän, että sinäkin asut täällä). Minä rakastan meidän pientä kotia. Meidän turkooseja keittönkaappeja, ikkunalautoja, kierrätyskeskuksesta tehtyjä löytöjä ja hassua parveketta. Kuten ystäväni sanoi " täällä näyttää siltä, että voi olla vaan onnellinen ". 
ääääää
Hienoin kokemus: Villatakkileiri. Tapasin ihania tyttöjä pyjamissa, syötiin hyvin, kirjoitettiin toisistamme kivoja asioita ja oltiin iloisia. Oli lautapelejä ja levollinen olo parjapiirissä. Toivottavasti tänäkin vuonna saadaan järjestettyä uusi leiri.

Kivoin juttu: Ehdottomasti kahvilakerho. Olen tavannut ihania tyttöjä, joiden kanssa haluan ystävystyä syvemmin. Meillä on jo kivoja suunnitelmia tälle vuodelle, mm. kahvilakerhon vuosijuhla, hihii.

En ole varsinaisesti uuden vuoden ihminen, enkä oikeastaan usko elämän muuttuvan kovasti yhden tietyn yön vaihtuessa uuteen aamuun. Mutta siinä ajatuksessa on tiettyä lohdullisuutta. Ja tykkään Mallan synttäreistä ja raketteja on kiva katsoa.

Tämä vuosi oli minulle hyvä. Kivoja asioita tapahtui, mutta en voi väittää etten olisi viettänyt myös kokonaisia päiviä peiton alla. En ole varmasti koskaan tavannut näin paljon uusia ihmisiä yhden vuoden aikana. Ainakaan sellaisia, jotka pysyvät. Ihmisiä, joiden kanssa voi puhua kirjoista, kakuista, kissoista, siitä miten tee juodaan oikein ja elokuvista. Ja siitä kuinka joskus on paha olla. 

Ensi vuonna haluaisin: lukea enemmän kirjoja, rakastaa, kanavoida energiaa luovuuteen, tavata ihmisiä ja tutustua uusiin. Käyttää söpöjä mekkoja, pelata menolippua, sisustaa kotia, tanssia toinen käsi ilmassa, olla vieraana häissä, itkeä vähemmän ja nauraa entistä enemmän.

Kivaa uutta vuotta siis !