torstai 5. helmikuuta 2015

Ilahduttavia asioita

170_
Aurinkoisten aamujen näkymä keittiön ikkunasta.  Nuo keltaiset talot oikein hohtaa, kun aurinko osuu niiden seiniin. Tuollainen pieni rivi aurinkoja toisella puolen katua. Odotan jo kevättä.
464
Paavon majapäivä.  Pyykkipäivä tarkoittaa meillä sitä, että on myös Paavon majapäivä. Kun kuivausteline on käytössä voi olla varma, että löytää tuon yhden kisuherran köllimästä sen alta. Hienoin juttu on tietysti se, kun ollaan pesty lakanapyykkiä = paras maja ikinä !!
240_
Yhteiset aamuhetket.  Meillä menee usein Kaarlen kanssa työajat ristiin, joten yhteiset kiireettömät aamut on aika harvinaista herkkua. Niitä onkin hyvä juhlistaa pienesti herkkuaamiaisella, kuten esimerkiksi pannukakuilla ! Lupaan jakaa näiden yksinkertaisen reseptin ihan pian !
500_
Pikkukisu. Meillä oli tuossa tammikuun puolessa välissä pieni kisuvieras hoidossa yhden yön yli. Pikkujätkä alkoi heti ihan coolina retuuttaa Paavon hiirilelua, kun Paavo kipitti ihmeissään sängyn alle piiloon. Paavo uskalsi vähän käydä kurkkimassa välillä pienen touhuja, mutta onhan se tosi arka.

Olen miettinyt, otettaisiinko me Paavolle pieni ystävä. Tuntemukset siitä on vaan jotenkin niin kovin ristiriitaiset etten oikein itsekään ota selkoa niistä. Paavo viettää välillä aika pitkiäkin aikoja yksin kotona (minun mielestäni) meidän ollessa töissä, muttei se sitä juuri tunnu haittaavan. Toisaalta olisi ihanaa, kun sillä olisi oma pieni ystävä, mutta pelottaa sekin ettei ne pitäisi toisistaan. Ja pelkään, että Paavosta tuntuu ettei sitä enää rakasteta, kun tulisi uusi pieni söpö kisu. Meillä kun on Paavon kanssa vähän tällainen hölmö pieni symbioosi. Olen vähän hölmö.


13 kommenttia:

  1. ilahduttava postaus ! ja paavo. omistaapa niin suuri kuivausteline että mahtuisi itsekin joskus veittämään lakanan alle majapäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hiiii kiitos ! oi, se olis kyllä ihan huippua, oma majapäivä.

      Poista
  2. Ps. Ensimmäinen kuva aiheutti akuutin Tampere-ikävän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaa voi ei !! mutta täälläTampereella on kyllä hyvä olla ♥

      Poista
  3. ihana postaus ja oi mitä ihania kissoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, kiitokset ja kisut on kyllä varsin hurhurhurmaavia !!

      Poista
  4. Saako kysyä; missä mahdat olla töissä? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen parturi-kampaaja, mutta liikkeen nimeä en täällä halua mainita. haluan pitää vapaa-ajan jutut ja työasiat erillään :-- )

      Poista
    2. Ei tarvitsekkaan, mutta oho vau tuli yllätyksenä! :)

      Poista
    3. ai ! onpa hassua, en tosin ole siitä täällä hirveästi puhunut niin eipä se ihme ole jos tuli yllätyksenä :-- )

      Poista

hei olette ihania !