maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vinkkejä, vinkkejä

2176_

Olisi kaksikin asiaa:

 Lähdetään sunnuntaina Kaarlen kanssa Berliiniin ! Berliini-vinkit olisi siis oikein tervetulleita. Ei ole tarkoitus tulla mitään suurta shoppailuretkeä, mutta en pane pahakseni, jos joku osaa vinkata Vintage-putiikeista ja kirpputoreista, hihih. Ja mitkä on teidän mielestä ihan must juttuja Berliinissä ? 

Kaipaisin taas kirjavinkkejä. Olen jotenkin ihan hukassa taas lukemisen kanssa, kun on nyt sattunut eteen pari kirjaa, jotka ei vastanneetkaan odotuksia. Haluaisin jotain sellaista, joka saa hykertelemään itsekseen tai vaikka vähän itkemäänkin. Sellaisia nokkelia, hauskoja ja riipaisevan kauniita.



sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Sadepäivän brunssi

2506_1 2473_1 2508_ 2491_1 2511_

Tänään on sellainen päivä, kun sade ei haittaa. Aurinko kävi kylässä kahvilakerhon brunssipöydässä, hymyissä ja naurunpyrähdyksissä. 
Minä tein banaanikakkua ja kaikki oli hyvää.

Kotona odotti myllätty vaatekaappi ja kisu, joka nukkui päiväunia kaapissa. Rontti.



perjantai 24. huhtikuuta 2015

Tapasin kisun

2442_ 2435_ 2445_
2428_

Tapasin pienen kisun, jolla oli läikkiä korvissa. Aivan kuin se olisi upottanut päänsä mustepulloon ja vain korvat olisi kastuneet. Se istui järven rannalla, näin sen jo kaukaa. Kutsuin sitä kiskis ja kisu lähti kulkemaan minun luokseni. Vähän väliä se istahti tarkkailemaan matkansa pituutta, pesemään tassua tai kierimään auringossa. Kun kisu viimein tuli luokseni, se puski päällään polveani ja hurisi.

Ja minusta tuntui kuin oltaisiin tunnettu aina. Tervehdin sitä, hei pieni ystävä.


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kun aurinko laski

2181_ 2186_ 2189_ 2247_


Hetki sitten mietin, kuinka olen menettänyt otteeni kameraan. Kuvasin vain kuvatakseni, en muistaakseni. 

Muistatko, kun on se kuva missä istuttiin sen muurin päällä ja juotiin limua ekaa kertaa ulkona keväällä. Ja mulla oli korkkarit ja meitä nauratti.

Ne tunnelmat, ne hetket, hymyt ja naurut.


Muistatko, kun menit sinne kaislojen keskelle ja aurinko paistoi täydellisesti niiden lomasta. Mulla oli se hassu kukkamekko, joka näyttää vähän mummon yöpaidalta ja meidän sormet paleli, kun ajateltiin liian aikaisin, että olis kesä.




sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Oisin tullu sydän juosten jos oisit vaan soittanu


2083_1

Milkan popcorn-suklaa on parempaa kuin Fazerin. Valmiiksi vähän kuivuneista ale-ruusuista saa kauniita, kun nyppii kuivat terälehdet pois. Imagine Dragonsin uusi albumi on parasta taustamusaa aurinkoisiin päiviin.

Tunnen olevani valmis, en vain tiedä mihin tai miksi. Juoksutan sormiani kissan viiksillä. Ja mietin, olisiko se valinnut minut, jos minä en olisi valinnut sitä.

2164_1

Olen ollut yksin, yksinäinen. Kaipaan kirkasta naurua, joka räjähtää niin keveästi kohti kattoa. Hassua, miten naapureita näkee niin vähän kerrostalossa. Kaipaan tilaa ympärilleni, mutta halaan tiiviisti. Tunnen itseni hölmöksi tässä talossa.

En saa otetta kirjojen kansista, sivut tuntuu täydellisen karheilta sormenpäissä. Euron kukkamekossa vietetyt päivät tuntuu juhannukselta. Katsoin ranskalaisen elokuvan, joka kertoi ryöstelevästä kissasta ja puhumattomuudesta. 
Kävelin kotiin ja hymyilin.



Muistikirjani on jo puoliksi täynnä, puoliksi tyhjä.




torstai 16. huhtikuuta 2015

Materialismionnellisuuksia

2075_

- Jonkin aikaa sitten polkaistiin ompelijakaimani Eerikan kanssa tilkkumekko-projekti aluille. Eerika onnistui kyllä niin hyvin nappaamaan kiinni hölmöistä selityksistäni ja mallikuvista, että huhhuh ! En voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen. Henkarissa mekko ei tietenkään ole parhaimmillaan, mutta päällä se on niin sievä, oi että. Täytyy myöhemmin palailla vielä parempien kuvien kera. Kevät saa tulla jo !

- Löysin itselleni tosi nätit ratsastuskengät. Ne on niin sirot ja kauniit, että pohdin jo raaskinko viedä niitä ollenkaan tallille, hah ! Nämä oli vielä tosi edullisetkin, yleensä ratsastustarvikkeet nimittäin maksaa ja paljon. 

- Tässä näkyy myös ihan pikkuisen meidän makuuhuonetta. Haaveilen tuohon peilin vierelle sellaisista vanhoista heinäseipäistä tehdyistä tikkaista, joihin saisi sitten viikattua ainakin päiväpeiton nätisti ! 


Ps. Jos ihan just sinulle tehdyt vaatteet kiinnostaa, voi Eerikalle laittaa sähköpostia osoitteeseen eerika_ylirahko(at)hotmail.com !


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Aineksia onneen

1696_1
Kuurupiilo kissan kanssa
Viime viikonlopun seikkailuretki Turkuun
Lempparitee, jota löytyi (viimein) Turun kauppahallin teepuodista
 Siisti koti
2010_
Hölmöt netflix maratonit (kiitos Kaarlen äiti)
Lupa antaa itsensä vain olla
Iisan 'polulta harhaan'- sinkku
Vaaleanpunaiset raidat taivaalla auringonlaskun aikaan
2034_
Suloinen paketti, joka odotti eteisen matolla, kun tulin kotiin
Paketin täydellinen sisältö (kiitos Jemina)
Paikka kainalossa


 Mitä teille kuuluu ? 


torstai 9. huhtikuuta 2015

Väreistä ja heppamekosta

1851_1
1933_
Kevät on harmaa, mutta saa minut värikkääksi. Värit tuntuu hyvältä, melkein kuin toiselta iholta. Mutta sopivammalta, pehmeämmältä, kirkkaammalta. Tiedättekö, ihan kuin olisi iso keltainen villapaita johon kääriytyä. Sellainen, joka saa mielen kirkkaaksi ja hymyn kurottautumaan kohti korvia. Siltä värit tuntuu nyt.

 Löysin kirpputorilta mekon. Siinä on kaulukset, pilkkuja ja heppoja, voisiko muuta vielä toivoa ? Värejä. 
Se tuntuu ilahduttavalta ja saa hymyilemään, muutkin kuin minut. Se saa ihmiset sanomaan kivoja asioita:  ihana kangas, vähänkö söpö, vitsit mikä löytö  ja  siis ihan sun mekko

Ja tiedättekö, olen ihan samaa mieltä.



lauantai 4. huhtikuuta 2015

Furminator - Karvojen kapina


Nyt kissaihmiset kuulolle ! Tein ehkä viisaimman hankinnan pitkään aikaan, ostin Furminaattorin !!
Furminaattori on siis metallinen tiheä kampa, joka irrottaa tehokkaasti kissasta irtokarvaa ja pohjavillaa.
1835_
Jokainen, joka joskus on kissaan ja sen karvoihin elämänsä aikana törmännyt, ehkä tietääkin miten inhasti kissankarvat jää kiinni vaatteisiin ja muihin tekstiileihin. Paavosta ainakin lähtee hirmu paljon karvaa !
1828_
1833_
 Paavo ainakin on (onneksi) ihan hur-hur-hurmiossa, kun pääsee kammattavaksi ! Ihan paras juttu.
Pari kertaa kisuherra on päässyt hemmotteluhoitoon ja ainakin tuntuu, ettei irtokarvaa ole enää niin paljon ympäri kotia.


Suosittelenpa siis kaikille, joille kisun karvanlähtö aiheuttaa harmitusta !



keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Mymmelitakki


Löysin pari viikkoa sitten kirppiskierroksellani kaksi metriä villakangasta viidellä eurolla. Siitä syntyikin (muutaman hermoromahduksen jälkeen) hurmaava karpalon värinen kevättakki tapettitakin kaveriksi.
1730_ 1756_ 1723_1

Olen aika innoissani tästä, että minulla alkaa olla käsissäni jo vähän taitoa tehdä juuri sellaisia vaatteita kuin haluan. En tietysti osaa vielä hirveästi muokata kaavoja, mutta osaan ainakin noudattaa valmiita kaavoja !

Jätin takin hihat vähän lyhyemmiksi, jotta se on vähän kevyempi sitten, kun aurinko uskaltaa taas paistaa. Nyt se toimii kivasti pitkien hanskojen kanssa. Tämä on justiin sopiva näihin aikoihin pidettäväksi, lämpimämpi kuin tapettitakki, muttei niin talvinen kuin muut villakangastakkini. Ja kaiken lisäksi, takin hinnaksi jäi nappeineen ja lankoineen n.12 euroa !