lauantai 30. huhtikuuta 2016

Ilta kalliolla

Joissakin hetkissä on sellaista taianomaisuutta, mitä on hankala käsittää.

Se oli ensimmäinen auringonlasku järven rannalla, iltana, jota olisi kai voinut jo kutsua kevääksi.


Aurinko maalaa hameen ja puiden rungot täplikkäiksi ruosteenpunaisella, jää huokailee lähtiessään kevään tieltä, lokkien äänet (mitä te jo täällä) katkeavat välillä kirkunan tömähtäessä vaimeasti järven jäiseen kanteen.

Hiljaisuus.
Viereiseltä saunalta kuuluu hiljaa muumimusiikkia. Aivan kuin kurpitsajuhlissa. Yleensä pelkään miltä kaikki tuntuu myöhemmin. Mutta hetken, pienen hetken - kaikki on täydellistä.

Katson alas ja huokaan.
Siinä ne ovat, turvallisesti maassa.

Pää tosin taisi taas eksyä niiden vaaleanpunaisten pilvenhattaroiden matkaan.


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Nallebomber




Voi, nallebomber. Kööpenhamina-seikkailun paras löytö. 

Se tuli vastaan Punaisen ristin kirpputorilla. Myyjä tuli innoissaan juttelemaan meille tanskaksi, mutta emmehän me Jeminan kanssa ymmärtäneet sanaakaan. Näytimme ilmeisesti sopivasti paikallisilta, hih ! Herttainen myyjätäti käänsi keskustelun hieman takeltelevaan englantiin ja kertoi, miten he ovat myyjien kesken ihmetelleet, miksei noin suloinen takki mene kaupaksi. Takki kun oli ollut kirppiksellä jo useamman kuukauden rekissä roikkumassa.

Minäpä sen sitten ostin ! Innostuin bombertakeista jo viime keväänä , mutta kaupoissa olleet tummasävyiset takit oli jotenkin tosi "koviksia", eikä ne siksi tuntuneet kovin omalta ja tyyliin sopivalta. 
Mutta - tämä nalleja täynnä oleva pusakka on minulle juuri sopivan pehmo !


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sunnuntai

kadulta löydettyä
ruuvi, rakkaus, karkkipaperi, varjoleikit, lämpö
parasta
aurinko, kehräys, päärynä-omenapaistos, haikeus, aamutee
ajatuksissa
 ruuhkaa



tiistai 5. huhtikuuta 2016

Tiistai


"sun käsiala on muuttunut"
ja minä haluaisin kertoa

kuinka kaikki on muuttunut, vähitellen

mutta kuitenkin.



sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Viikonloppuja


Voi, viikonloput menee niin nopeasti. Nämä kuvat ovat enemmän tai vähemmän vanhoja, mutta ne on kaikki otettu viikonloppuina. Ihanaa kun valoa riittää.

Leivoin pitkästä aikaa pari viikkoa sitten. Meillä on pakastin yhä täynnä mustikoita, niin paljon poimin kesällä. Täytyy varmaan tehdä useampikin marjapiirakka, jotta pakastimeen mahtuu ensi kesänkin mustikat ja vadelmat !

Pieni suloinen kirppislöytö: puuvillailen pitsineuletakki. Olen niin innokkaasti karsinut kaikkia ohuempia huonomatskuisia neuletakkeja vaatekaapista, ettei siellä ole enää kuin mummun kutomia paksuja villatakkeja. Ajattelin tämän löytäessäni jo niitä viileneviä kesäiltoja järven rannalla kukkamekossa, kun tämä on juuri sopiva lämmikkeeksi, oioi.
Arvaatko kuka siellä nukkuu ?
Ihanaa, kun pikkuhiljaa voi alkaa karsia paksuimpia kerroksia vaatetuksesta. Vaihtaisin mielelläni villakangastakit jo farkkutakkiin, mutta ehkä maltan vielä hetkeksi ja kaivan Mymmelitakkini esiin. Ja nallebomberin, hih.

Paksuja villatakkeja, kynttilöitä ja pimeneviä iltoja rakastan sitten syksyllä taas niin loputtomasti, että ne jaksavat varmasti odottaa vuoroaan !