maanantai 23. toukokuuta 2016

Omenapuiden aikaan


Elämä osaa joskus yllättää aikalailla. Ja minun maailmani, minun elämäni, teki aivan valtavan kuperkeikan. Yllättäen se tönäisi minut takaperin alamäkeen.

En tiedä miten blogin käy. En tiedä nyt juuri mitään. Ehkä tarina jatkuu täällä, tutussa osoitteessa, mutta erilaisena. Ehkä kaikki jatkuu jossakin uudessa. Tai ehkä kaikki loppuu. En tiedä - en yksinkertaisesti tiedä.

Vielä joitakin viikkoja sitten en olisi uskonut, että elämä kuljettaa minut mummun vintille. Huoneeseen, jonne oma isäni on nuoruusvuosinaan kiivennyt ikkunasta. En uskonut, että lähtisin sieltä, mitä kutsuin kodiksi. Mutta nyt minulla on paikka mummun vintillä, jonka ikkunasta näkyy kukkivat omenapuut ja vieraiden kissojen seikkailut. Täällä me ollaan - minä ja Paavo. En tiedä ehdinkö koskaan kutsua tätä kodiksi vai olenko ennen sitä jo jossakin muualla. 


Sillä aikaa minä kokoan tuon pienen ja niin kovin kipeän sydämen uudelleen. Onneksi on Paavo ja meidän pienet seikkailut omenapuiden alla.



sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Voi kevät



Voi kevät.

Olen vähän sekaisin tästä kaikesta - yhtäkkisestä lämmöstä (joko uskallan luopua sukkahousuista), kirkkaista aamuista ja linnunlaulusta, joka herättää aamuisin. 

Mutta eikö joskus olekin hyvä olla sopivasti sekaisin ?

Kello on seitsemän sunnuntaiaamuna ja mietin, miten kaukaiselta nämä viikon takaiset kuvat jo näyttää. Hei hei villahuivit, syksyllä sitten taas.