torstai 16. marraskuuta 2017

Kirjavinkki: Etta ja Otto ja Russell ja James

 Emma Hooper - Etta ja Otto ja Russell ja James 

On vaikea sanoa tästä kirjasta mitään, vaikka haluaisin sanoa niin paljon.

On Etta. Sinä: Etta Gloria Kinnick Deerdalen tilalta, 83 vuotta elokuussa.
"Olen lähtenyt. En ole koskaan nähnyt merta, joten menen sen rantaan. Älä ole huolissasi, jätin auton sinulle. Voin kävellä. Yritän muistaa tulla takaisin." Eräänä aamuna Etta nappaa mukaansa kiväärin, suklaata ja parhaat kenkänsä ja lähtee kävelemään 3200 kilometrin matkaa meren rantaan.

On Otto. Otto Vogel, aviomies. Sotilas ja maanviljelijä.
Eräänä aamuna Otto herää ja löytää keittiöstä vaimonsa jättämän lapun. Odottaessaan Etan paluuta, hän opettelee odottamaan. Tai ainakin tekemään jotain, ettei odottaminen tuntuisi niin pitkältä.

On Russell. Russell Palmer, ystävä. Maanviljelijä ja löytöretkeilijä.
Pieni poika naapurista, joka ilmestyi kuin tyhjästä Oton paikalle ruokapöytään ja elämään. Russell, joka vielä kymmeniä vuosia myöhemmin toivoo aamuisin näkevänsä kauriita - edelleen naapurissa. 

Ja on James. Kojootti, ystävä.
James liittyy Etan vaellukselle jo varhain. Se auttaa Ettaa muistamaan, kun hän unohtaa kuka on, mistä tulee ja minne on menossa.

Etta ja Otto ja Russell ja James on tarina elämästä, muistoista, ystävyydestä, unohtamisesta ja toivosta. Rakkaudestakin. Henkilöhahmot tuntuu tutuilta ja rakkailta jo muutaman luvun jälkeen, tekee mieli suojella kaikelta pahalta. Kaikelta mitä on jo tapahtunut. Haluaisin osata sanoa tästä jotain ylistävää ja hienoa, mutta en vaan osaa. Lue tämä. Voi olla, että ymmärrät.


Ja blogin tulevaisuudesta: Päätin, että kirjoitan niin kauan kuin siihen riittää intoa ja se tuntuu kivalta. Osoite menee vaihtoon, kun keksin jonkin hyvän tilalle, en jaksa enää selitellä kirjoitusvirhettä ja että mitä se muka tarkoittaa noin, haha.

Kuullaan.

torstai 9. marraskuuta 2017

Ajatuksia blogista

Olen tässä nyt pohdiskellut tätä blogin kohtaloa. Toisaalta tykkään hirveästi tänne kirjoitella, mutta onhan tässä elämä muuttunut näiden 9 vuoden aikana aikalailla. Ei enää ole samalla tavalla aikaa haahuilla koulun jälkeen kahviloissa ja kirppareilla, eikä toisaalta ehkä tarvekaan. Kahviloissa istuskelua on kylläkin vähän jo ikävä.

Blogia tehdessä kuitenkin haluaisin, että se olisi laadukas: kuvat olisi hyviä, tekstit sellaisia ettei hirveästi nolota jälkeenpäin ja asiana sellainen, mistä saa itsekin iloa. En koskaan ole ajatellut olevani matkalla minkäänlaiseen maineeseen tän blogini kanssa, mutta toisaalta tuntuu myös vähän turhalta kirjoitella ns. kuuroille korville. Kyllä sitä aina vaan jossain syvällä sisimmässään odottaa jonkinlaista vastakaikua. En yhtään ihmettele sitäkään, ettei niin moni blogiani enää kovin aktiivisesti seuraa, olinhan välissä vuoden ajan kirjoittamatta lähes ollenkaan. Eikä nämä mun aiheet mitään kovin syvällisiä ja kantaaottavia olekaan, enemmän hyvänmielenhömppää. Blogeissa on kyllä tainnut muutenkin aikalailla hiljentyä, ehkä ne isoimmat ja suosituimmat on ne, jotka porskuttaa edelleen. Blogit on tainnut jäädä vähän nopeampien some-kanavien alle.

Tämäkin teksti on ehkä enemmän itseäni varten. Oon pyöritellyt näitä juttuja päässäni jo aika pitkään, melkeinpä siitä vuoden tauosta saakka. Kannattaako edes lähteä tekohengittämään koko blogia? Vaikka jatkaisinkin kirjoittelua, onko järkeä tehdä se julkisesti vai laittaisinko blogin vaan yksinkertaisesti yksityiseksi? Kommentoidaanko yleensäkään enää, kun ollaan niin totuttuja vain tykkäilemään?

No, tässä sitä vielä keikutaan, enköhän minä tänne jotain kirjoita, sitten kun tulen lopulliseen päätökseen. Iloa ja intoa olisi, mutta maksaako se vaivaa. Jaa a. Noh, katsotaan. Ainakin jos tätä kirjoittelua päädyn jatkamaan, olisi ehkä aika viimein vaihtaa blogin osoitetta ja hankkiutua tuosta 9 vuotta vanhasta tahallisesta typosta eroon, hahaa.


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Vilttimekko

Voi että nämä kuvat tuntuu jo ihan ikuisuuden vanhoilta, vaikka kuvausajankohdasta ei edes ole hirveän paljon aikaa. Halusin kumminkin jakaa nämä, koska näissä on vielä sitä ihanaa syysfiilistä. 
Lokakuu hurahti ohitse ihan hirvittävän nopeasti. Miettikää, kohta on jo marraskuu ja täällä on satanut ensilumikin. 

Näihin päiviin mahtui kaikenlaista: iltakävelyitä puistossa, väsymystä ja epävarmuutta, päiväunia, töitä, unettomia öitä, kirpakoita metsäretkiä ponin kanssa, kirkasvalolamppu, ystävän mielettömän ihanat ilouutiset, minun kädet lämmitettävänä sinun käsissä ja lempeitä aamuja. 
Näissä kuvissa näkyy muuten viimeisin ompelukseni ! Törmäsin pinterestissä seikkaillessani mekkoon, joka näytti aivan siltä kuin se olisi tehty jonkinlaisesta viltistä tai torkkupeitosta. Idea oli hirmu hauska, joten päätin yrittää tehdä oman, hieman eri mallisena. Yhtenä iltana sitten syntyikin smock-mallinen vilttimekko. Ompelin mekon Ikean puuvillaisesta Tuvalie-torkkupeitosta ! 

Pakko myöntää, etten tämän valmistuttua juuri ole muita mekkoja käyttänytkään. Niin ihanan pehmeä ja lämmin ja toimii kivasti myös esimerkiksi pitkien saappaiden kanssa. 

Tämä oli muuten ensimmäinen vaate, jota ommellessa mun ei tarvinnut purkaa yhtään ! Jihuu. Ehkä minun ompelemisestakin tulee vielä sujuvaa, eikä vaan epätoivoista tuhinaa ja lenteleviä ärräpäitä, hahaa.


maanantai 23. lokakuuta 2017

Kierrätettyä ja itse tehtyä


Olen aika paljon miettinyt pukeutumista ja kuluttamista viime aikoina. Blogitauon aikana minun vaatekaappi jollain tapaa vakautui ja olen viimeisen vuoden aikana ostanut loppujen lopuksi aika vähän vaatteita ja nekin suurimmaksi osaksi vintagea tai kirppiksiltä. Tyylikin toki koko ajan muotoutuu enemmän omanlaiseksi ja oman vaatekaapin antimista saa monenlaisia yhdistelmiä kyhäiltyä, kun tietää, että niin moni vaate sopii yhteen.


Olen myös jonkin verran ommellut vaatteita, kuten esimerkiksi tuon kuvien keltaisen hameen. Asun takkia olen aika reippaalla kädellä muokannut kirppikseltä löytyneestä valtavasta kukallisesta kasarifarkkubleiseri-hirvityksestä omaan tyyliin sopivaksi. Ja kyllä muuten tulikin hyvä ! Suosittelisin kaikille, että edes kerran elämässään ompelisi yhden vaatteen alusta loppuun. Siinä huomaa hyvin, miten työlästä on tehdä vaate ja miksi halpavaateketjujen hinnoittelu on pielessä. 

En minä mikään täydellinen kuluttaja ole, mutta on hyvä välillä kyseenalaistaa omia kulutustottumuksia. Itselläni ehkä suurimpia käänteitä oli se, kun aloin kurkkia materiaalilaput tarkemmin. Halusin hiostavista, ihoa ärsyttävistä akryyli-neuleista eroon ja nykyään esimerkiksi minun neuleet on lähes kaikki puuvillaa tai villaa. Useimmat jäljelle jääneet ovat mummuni aikoinaan kutomia. Ja kun akryylista on päässyt eroon, ei sitä halua enää kaappiinsa ostaakaan. Ja harmittavan monet neuleet edelleen tehdään akryylista, eli muovista.  Toinen juttu on se, etten enää käy tylsistyksissäni hortoilemassa vaatekaupoilla ja kirppiksillä.


Kierrättäminen on mielestäni lähtökohtaisesti hyvä juttu, mutta nykyään trendien ja mallistojen vaihtuessa niin tiuhaan tuntuu, että aina vaan helpommin dumpataan ne muutaman kerran käytetyt vaatteet kirppiksille ja uffin keräysluukkuun. Kirpputoreilla käydään enemmän ja on olemassa erilaisia appejakin second hand-löytöjä varten. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon vaatejätettä jää vaatekauppojen myymättä jääneistä vaatteista.

Itsellä kävi aikamoinen pisto sydämessä, kun karsin tavaraa säilytystilan puutteen vuoksi muuttaessani pienempään asuntoon. Mitä jos pitäisikin elää loppuelämä kaiken ostamansa tavaran kanssa ? Ei ehkä tulisi ostettua senkään vertaa mitä nyt. 

Tässä asussa on kierrätettyä, itse tehtyä ja pari vanhaa Gina Tricotista ostettua suosikkia.


perjantai 20. lokakuuta 2017

Ihanasti

Olen kävellyt näitä loiskuvia katuja, jäänyt jututtamaan kissaa ikkunan läpi, jonka mielettömät silmät peilasi syksyä kauniimmin kuin mikään tähän asti. Syksyssä on aina ollut minulle jokin puhdistava vapaus. Irrotan itseni muista ja olen sitä mitä haluan. Sen pienen hetken ennen kuin muistan taas, että johonkin pitää uskoa ja kuulua.

Ihmiset katselee ohi kulkiessaan meidän ikkunasta sisään. Ehkä siksi, kun vuosia verhot oli suljettuna. Ehkä siksi, että niitä kiinnostaa tämä pieni talo, jonka ikkunalla istuu kissa ja tyttö. Mutta ne katselee. 

Olen lukenut ja myhäillyt itsekseni paljon hassuja, mutta silti aika viisaita mietelauseita. 

Suosikkini tällä hetkellä: Don't set yourself on fire to keep others warm. 

Voin ihan hyvin, olen ottanut jo kirkasvalolampunkin käyttööön.
Ajattelin olla kaamosta vastassa.

Meillä menee aika ihanasti.



torstai 5. lokakuuta 2017

Syyskuun lempparit

* Keramiikkakurssi. Onnistuin viimein ilmoittautumaan työväenopiston keramiikkakurssille ! Yleensä oon joka vuosi herännyt liian myöhään ilmoittautumisen kanssa, enkä ole ehtinyt mukaan. Olen käynyt aikoinaan Sara Hildén akatemiaa monta vuotta, missä tein keramiikkaa, grafiikkaa, piirsin, maalasin ja valokuvasin. Vaikka ne teini-iän suurimmat luovuudenpuuskat alkaa olla takana päin on ihana päästä tekemään jotain käsillään ja saada kivoja juttuja aikaan, vaikka ne olisikin lähinnä omaksi iloksi tehtyjä vähän muhkuraisia kukkaruukkuja. Ehkä niitä näkyy vielä täälläkin !
* Emma Puikkosen episodiromaani Eurooppalaiset unet. Vitsi mikä lukuelämys ! Eurooppalaiset unet on samalla kantaaottava ja koskettava episodiromaani siitä mitä Euroopassa on tapahtunut ja mitä voisi tapahtua. Eurooppalaiset unet on kiinnostava, kaunis ja rankka. Tätä kirjaa minun oli vaikea kahlata läpi hetkessä, vaikka mieli olisi tehnytkin. Tykkäsin kauniista kielestä, risteävistä tarinoista ja pienestä ripauksesta maagista realismia ! Kuvaa kirjasta ei valitettavasti ole, kirjasto sitä kun jo kaipaili takaisin.
* Synttärijuhlat. Tehtiin Miikan kanssa kanttarelli- ja mozzarellapizzat, ystävät änkeytyi kaikki yhdessä minun pieneen keittiöön. Kitaraa soitettiin, naureskeltiin kaikkien typeriä teinijuttuja ja kun kello alkoi olla tarpeeksi, loput ystävät käpertyi lattialle viltin alle yhteen myttyyn. 
* Helsinkiretket. Tehtiin Miikan kanssa kaksi Helsinkiretkeä syyskuussa ! En kovin helposti pysty kuvittelemaan itseäni asumaan Helsinkiin, mutta ihana siellä on käydä. Vähän kuin piipahtaisi ulkomailla.

* ISADORA ultra matt liquid lipstick sävyssä 19 PLUM PUNCH. En ole mikään hirmuinen meikkihifistelijä, minulla on ne tietyt vakkari meikkituotteet joita käytän vuodesta toiseen. Mutta huulipunia välillä fiilistelen ! Nyt syksyä kohden kiinnostaa taas hieman tummemmat sävyt huulilla. Tässä Plum Punch:ssa on tosi kaunis luumuinen sävy. Vähän miinusta siitä, että levittäessä täytyy olla tosi tarkka ja ottaa aplikaattoriin vaan vähän punaa. Se nimittäin kerrostuu ja jää helposti epätasaiseksi.

Ajattelin välillä koota tällaisia lempparijuttuja yhden postauksen alle ! Voi olla, että näitä tulee kuukausittain tai vähän harvemmin. Katsotaan ! 



maanantai 2. lokakuuta 2017

Happamia

Siinä missä kesä juoksee ohi suunnitelmineen ja toiveineen, syksy on aina se hetki, kun pysähdyn. Vapaapäivinä polttelen kynttilöitä aamusta iltapäivään ja illalla sytytän ne taas uudelleen. Tulee pohdittua paljon kenen kanssa haluaa aikansa ja hämärän tullen hiipuvan energiansa jakaa. Heidät haluan kutsua syömään omenapiirakkaa ja höpöttämään elämästä. 
Syyspäivät ovat olleet ihania, aurinko lämmittää vielä hetken, kun sen löytää iholleen. Viime viikolla koko kaupunki kulki sumussa, joka kietoutui puiden punaisiin lehtiin ja ihmisten mieliin. Omenat putoilee pihan omenapuista melkein samaa tahtia, kun minä aloitan uuden lauseen. 
Tuntuu hölmöltä, että nyt on jo lokakuu.


Kuvat: 1,3,5 Miikka

tiistai 19. syyskuuta 2017

Kotona


Olen tänään heräillyt hiljalleen tähän päivään. Spotify soittaa akustista fiilistelylistaa, vedenkeitin porisee kerta toisensa jälkeen ja minä olen kömpinyt jo kaksi kertaa peiton alle jatkamaan unia sitten herättyäni ensimmäisen kerran. Olen käynyt läpi vaatekaappia ja miettinyt, mitä haluan olla ja mikä tuntuu hyvältä pukea. Lattialla on vielä muisto viikonlopun juhlien unimytystä, johon viimeiset vieraat käpertyi yhdessä. 
Olen asunut tässä pikku kodissa nyt hieman yli kuukauden ja alun kutkuttavan jännityksen jälkeen on tuntunut kyllä heti kodilta. Paavokin kotiutui onneksi hyvin, se iloisesti hyppii parvisängystä takan päälle ja päiväunipaikkoja tuntuu löytyvän koko ajan lisää. Olen sellainen tyyppi, että tarvitsen hirmu paljon omaa aikaa ja tilaa. Niin ihanaa, kun voi rauhassa köllötellä kissan kanssa pitkin päivää vapaapäivinä ja tiskata silloin, kun siihen energiaa löytyy. Ihanaa olla kotona.

   

lauantai 9. syyskuuta 2017

💐💐💐💐💐

Minulle tulee joskus sellaisia vähän hassuja ideoita. Kuten esimerkiksi se, että keskellä yötä on lähdettävä poimimaan kukkia. Mutta voi kuinka se oli hauskaa ! Pilkkopimeällä kukkaniityllä erilaisten kukkasten etsiminen ja aina kun löysi kukan, jota omassa kimpussa ei vielä ollut, tuntui kuin olisi löytänyt suuremmankin aarteen. Suosittelen ihan ehdottomasti kaikille. 
Täytän ensi viikon perjantaina 24 vuotta. Samalla tuntuu kuin ei olisi tehnyt elämässään juuri mitään ja toisaalta taas vaikka mitä kaikkea. Ehkä 24-vuotiaanakin voi vielä pukeutua peter pan-kauluksiin, pyrkiä olemaan pehmeä tässä kovassa maailmassa ja kirjoittaa muistikirjaan tarinoita siitä, miten kävi poimimassa kukkia keskellä yötä ja kuinka paljon se hymyilytti kaikkia, joille siitä kertoi. Uskon, että 24 on just sopivasti lämmin ja lempeä. Toivotaan ainakin niin.

Kuvat 2,3,5: Miikka

maanantai 28. elokuuta 2017

Kesäretkellä I

Heinäkuussa me tehtiin Miikan kanssa pieni kesäretki vanhempieni pikkuisella asuntovaunulla. Vaunun asemapaikaksi valikoitui suloinen rannikkokaupunki Loviisa, josta sitten teimme muutaman päiväretken lähikaupunkeihin ! 
Nyt taitaa olla viimeisiä hetkiä kertoa kesäseikkailuista ennen kuin kaikki kesäkuvat alkaa näyttää kovin kaukaisilta syksyn saapuessa.
Ihanaa Loviisassa: pikkukaupungin pysähtynyt ja kevyt tunnelma, suloinen Tuhannen tuskan kahvila, vanhat värikkäät puutalot, pyöräretki kaupungin ympäri, lempeä merituuli, ihana Krinti-lifestyle puoti ja puotikoira Ylppö.
Katuihin maalatut räsymatot, levollinen mieli. Kukkukiven punainen näkötorni oli tosi symppis, vaikka sieltä ei juuri muuta näkynyt kuin pieni pala merta, kun metsä ympärillä on kasvanut niin tiheäksi ja korkeaksi. Mutta se on sellainen asia, mistä ei kannata valittaa. Asuntovaunun ikkunasta näkyi rantaan kivelle, jossa yksinäinen joutsen kävi nukkumassa. Ihanaa. 

Loviisan leirintäalue on sympaattinen vanha kartanopuisto - oli hauska kuvitella, miten ennen vanhaan kartanon asukkaat ovat käyneet kävelyillä puistossa. Yhtenä yönä tosin pelkäsin kuollakseni mennä vessaan huoltorakennukselle, kun Miikka keksi, että Kukkukivellä asuu ihan varmasti vampyyri. Hyrrr. 

Ei kai tuollaisessa ihanassa puutaloidyllissä sentään ! Eihän ?

maanantai 21. elokuuta 2017

Muutoksia

Paavo ja minä ollaan muutettu omaan pieneen kotiin. Elokuu kokonaisuudessaan on ollut yhtä pientä pintaremonttia ja muuttamista, eikä ajatukset juuri ole ehtinyt sen ulkopuolelle karata. Täällä kuitenkin tuntuu jo kodilta ja tavaratkin ovat hiljalleen löytäneet oman paikkansa. Kaaosta varmasti tulee olemaan vielä pitkään ja pientä sälää siellä täällä, mutta olo on kuitenkin helpottunut. Oma koti tuntuu tällä kohtaa mielettömän kivalta. 
Kaiken hässäkän keskellä otettiin Emmin kanssa pieni aikalisä ja lähdettiin mustikkametsälle. Emmilläkin on tulossa isoja muutoksia, joten hetki rauhassa mustikkamättäiden keskellä teki hyvää. Tuuli puhalsi iloisesti mäntyjen latvassa ja pitkälti ylikypsät mustikat purskahtelivat sormille kuin pienet värikuulat. Mökkinaapurin koiratkin kävi katsomassa meitä, kun eväshetken herkut tuoksui niidenkin nenään.   
Sain poimittua muutaman pakasterasian täyteen, useampi tunti hurahti ohi ihan hetkessä, kun ei tullut mieleenkään vahtia kelloa. Ehkä palaan vielä noukkimaan pari rasiaa mustikkapiirakkaa varten. Minähän voin järjestää brunssin vaikka joka viikonloppu - omassa kodissa.

   

torstai 13. heinäkuuta 2017

KESÄLISTA

Kesä on jo ihan hämmentävän pitkällä, mutta edelleen olisi joitakin kesäpuuhia vielä tekemättä. Kokosin pienen listan siitä, mitä haluaisin vielä kesällä puuhailla. Osa on toteutuneetkin jo, esimerkiksi meille ostettiin mökille pieni soutuvene, jolla olen soudellut jo kaksi kertaa ! 
Ja vadelma-lakritsijäätelöäkin maistoin ! 

Olen aikoja sitten unohtanut liialliset odotukset ja yrittänyt keskittyä sellaisiin asioihin, joista minä itse nautin. Pieniä mukavia kesäjuttuja, joita voi tehdä yhdessä tai yksikseen.

🌸 Käy piknikillä
🌸 Kasta talviturkki
🌸 Järjestä lettukestit
🌸 Tanssi laiturilla kesäyönä
🌸 Pussaile auringonlaskun aikaan
🌸 Käy keikoilla, ehkä jopa jollakin festarilla
🌸 Uita varpaita niin usein kuin siihen on mahdollisuus
🌸 Käy soutelemassa mökkijärvellä 
🌸 Syö mansikkakakkua
🌸 Tee roadtrip
🌸 Yöuinti
🌸 Ui meressä
🌸 Pidä kesäjuhlat
🌸 Nuku päiväunet kainalossa
🌸 Maista vadelma-lakritsijäätelöä
🌸 Kukkia rappusille - vielä ehtii
🌸 Käy elokuvissa sadepäivänä
🌸 Muista hymyillä ja nauraa
🌸 Osta mansikoita torilta
🌸 Lueskele pihakeinussa
🌸 Käy taidenäyttelyssä
🌸 Silitä kissoja
🌸 Retkeile

Mitkä jutut kuuluu teidän kesälistalle ?


maanantai 10. heinäkuuta 2017

KUKKIA & PILKKUJA


Vitsit, että tykkään tästä mekosta. Ehkä yksi kauneimmista kukkamekoista, joita olen nähnyt. Ihanaa, että nuo kukat näyttää aivan vesiväreillä maalatuilta. Aika super kirpparilöytö viime kesältä !
Vaatekaappini on pullollaan kirjavia mekkoja, mutta välillä tulee hankaluuksia, että mitenkäs näitä kaikkia kuoseja oikein yhdistelisi ?

Nytkin tein pienen tutkimusmatkan omaan vaatekaappiini ja löysin mekon seuralaiseksi tämän kauluspaidan. Hykertelin ihan onnellisena itsekseni kotona, kun keksin hyvän yhdistelmän. Kauluspaitakin on jo useamman vuoden vanha suosikki, mutta ensimmäistä kertaa käytin sitä tällä tavalla ! 

On hauska huomata miten jotkut pienet itselle tärkeät asiat pitää iloisena koko päivän - oli niin oma ja viehättävä olo.



kuvat: Miikka

torstai 22. kesäkuuta 2017

sadepäiväkirja

Pimeässä elokuvateatterissa minä ja muutama muu.  Minussa itää väsymyksen siemen ja painan silmät kiinni, kunnes valkokangas rävähtää siniseksi. Pierre Niney on kaunis niinkuin aina. 

Kahvilassa tyttö nojautuu minua kohti - hän ei kuule puhettani. Joskus tuntuu kuin muuttuisin näkymättömäksi ja ihmiset hapuilevat suuntaani kuin tietämättöminä, että tässähän minä olen. Minulle vastataan hiljaa, kauniisti. Niille, jotka puhuvat hiljaa vastataan useimmiten kauniisti. En ole puhunut kenellekään moneen päivään. on helpompi olla kohtaamatta kuin kohdata. Olenhan minä ne pakolliset pienet puheet kun kiedon asiakkaat limenvihreään kaapuun ja kysyn mitäs mitäs. Mutta en tarkoituksenmukaisesti. En siksi, että haluaisin.
Tänään minä en lukenut juuri mitään. Unohduin kuuntelemaan kun mummut antoivat parisuhdeneuvoja tyttärilleen- jotka eivät ole paikalla. "Sanoin, että lemppaa se hunsvotti jo", noinkohan on. Muiden murheet kuulostaa suuremmilta omieni rinnalla - kun mietin ottaisinko vielä teen kanssa kakkua vai korvapuustia tai pitääköhän se myyjätyttö minua ihan omituisena ja mitä tuo takana istuva mieskin ajattelee, kun heitän sääret nojatuolin käsinojan yli. Onneksi ei ole ketään hunsvottia kenestä hankkiutua eroon. 

( Otin korvapuustin. )