sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Huurteisia

Lumet on vähän saanut jo huutia tähän mennessä, mutta on sitä onneksi vielä jonkin verran talvisesti maassa ! Näitä kuvia käytiin ottamassa Miikan kanssa jo itsenäisyyspäivää edeltävänä iltana. Ihania huurteisia lumipuita !

Minulla ei ole vielä oikein ollut kummoista joulumieltä, mutta olen kumminkin fiilistellyt tämän päiväistä vapaapäivää hiukan jouluisissa merkeissä: lämmittänyt takkaa, tiskannut ja siivoillut joulusoittolistoja kuunnellen, käynyt ostamassa viimeiset joululahjat veljen kanssa (veli on kuulemma kuunnellut jo pari viikkoa jouluradiota autossa) ja tein vuokraemännältä saamistani havuista kranssin ulko-oveen. 


Tää kulunut joulunalusviikko on ollut aika kiireinen, tuntui että piti venyä vähän joka paikkaan samaan aikaan. Eilen olin melkein kaksitoista tuntia töissä, jonka jälkeen sitten nukuin seuraavat kaksitoista, haha. Ihanaa kyllä rauhoittua muutamaksi päiväksi. Jos saisin vaikka luettua kirjaa eteenpäin ilman, että silmät alkaa painua kiinni aina muutaman sivun jälkeen. Huomenna aamulla pääsee äidin puurokattilalle mantelia etsimään, mistä jatketaan syömään mummun luokse. Pääsen kainaloonkin. 
Eiköhän se joulumieli sieltä löydy. 


Hei suloista Joulua te kaikki ! 



Kuvat: Miikka

tiistai 12. joulukuuta 2017

Rakas päiväkirja, viime aikoina...



Pieni seikkailu Kokkolassa:
- Paljon vaaleanpunaisia puutaloja
- Kiva kahvila Donave, joulupukkikin oli kylässä
- Kaksi päivää käpertymistä
- Paljon jännittämistä
- Vähän itkuja
- Kainalossa
- Hurmaavat joulukalenteriluukut Vanhankaupungin ikkunoissa
- Tuo tyyppi


Kotona:
- Naurattaa eteisen ovelle jääneet tossut ja villasukat. Tiedättekö, kun nuo näyttää siltä kuin minä olisin vaan haihtunut niistä pois.
- Koti alkaa pikkuhiljaa olla jonkinlaisessa järjestyksessä. Tuntuu kivalta.
- Kierrättäminen ja zero waste-jutut kiinnostaa
- Olen lämmittänyt jo takkaakin muutaman kerran !
- Muutama hyvä kirppislöytö

Tulossa:
- Kahvilatreffejä uusien ihmisten kanssa (jännittää)
- Piparinleipojaiset mummun luona vielä ennen joulua
- Q&A- postaus, jos laitatte tämän postauksen kommentteihin kysymyksiä. Toiveitakin saa esittää !


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Yksi pieni pölyttäjä ja muita vintagejuttuja


Kuten olen monen monet kerrat täällä blogissakin kirjoittanut, sydämeni sykkii kovasti menneen ajan muodille - vintagelle. Tästä asusta sitä sitten löytyykin useamman vaattekappaleen muodossa. 
Kukkien seassa tietenkin lentelee yksi pieni pölyttäjä ja sudenkorento.
Viimeisin vaateostokseni on tämä keltainen villahame, jonka ostin Vintage Gardenista parisen viikkoa sitten. Villa on niin ihana materiaali, kun se ei juurikaan käytössä rypisty. Tykästyin myös haaleankeltaiseen väriin - se on selkeästi värikäs, olematta kuitenkaan liian kirkas ja silmille hyppäävä. Tiedättekö kun on sellaisia värejä, mitä ei omassa mielessään edes laske kovin värikkäiksi niin kuin esimerkiksi tummansininen ja tummanvihreä, tämä haaleankeltainen menee sinne samaan laatikkoon niiden kanssa !
Kun kerran lupasin vintagea tästä asusta löytyvän niin kerrottakoon, että sitä löytyy takin, ihanan kirjotun kukkaneuleen, rintakorujen, laukun ja tietenkin tuon hameen verran.

Semmoisia vintage-aarteita tällä kertaa. Oletteko te tehneet jotain ihania vintage- tai 2ndhand löytöjä ?

Kuvat: Miikka

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Marras


Juttelin juuri ystäväni kanssa siitä, miten onnellinen oikeastaan olen. Yleensä tähän aikaan vuodesta olen aina vaan väsynyt ja alakuloinen, mutta nyt oon ollut vaikka miten iloinen. Jonkinlainen rauha on tehnyt pesän minun mieleen. Hyvänä esimerkkinä tuo yllä oleva selfie, kun ilo ja hymy vaan puski läpi, vaikka ekaksi yritinkin sellaista the coolnezzz-posea. Haha. Olin just lähdössä ulkoiluttamaan löytämääni ruusuista vintagekaapua ja eksyttiin ystäväni kanssa ihan tosi hyvälle brunssille vähän vahingossa, mistä jatkoin yksin elokuviin katsomaan Loving Vincentiä. Ihana päivä. 



Meille on Idan kanssa muotoutunut tällainen askartelukerho ! Molemmilla tuntuu olevan jatkuvasti tarve ja halu tehdä jotain käsillään, on se sitten piirtelyä, askartelua tai käsitöitä. Ollaan nyt muutamia kertoja puuhailtu yhdessä jotain - Ida on innostunut bujoilusta ja minä viimeksi kudoin kaulahuivia ja värittelin aiemmin piirtämiäni teekupposia. Tosi ihanaa askarrella yhdessä, syödä vähän jotain hyvää ja vaihtaa samalla kuulumiset.

Pyörittelin myös taas ideoita blogin suhteen, muutamassa blogissa on nyt näkynyt ainakin yksi kiva haaste ja ajattelin, jos saisin marraskuulta koottua taas vähän jotain suosikkeja. Joiltain tubettajilta oon katsellut Q & A- videoita, mutta en tiedä oisko kysymyksiin hauskempi vastailla sit vaikka videolla, hihee. Jännä edes ajatella. Asukuvia varmaan näin talvella näkyy vähemmän, koska tulee niin nopsaa pimeää ja olen kummiskin päivätöissä.

Mutta, jos tulee jotain mieleen mitä olisi hauska lukea niin kertokaahan !


torstai 16. marraskuuta 2017

Kirjavinkki: Etta ja Otto ja Russell ja James

 Emma Hooper - Etta ja Otto ja Russell ja James 

On vaikea sanoa tästä kirjasta mitään, vaikka haluaisin sanoa niin paljon.

On Etta. Sinä: Etta Gloria Kinnick Deerdalen tilalta, 83 vuotta elokuussa.
"Olen lähtenyt. En ole koskaan nähnyt merta, joten menen sen rantaan. Älä ole huolissasi, jätin auton sinulle. Voin kävellä. Yritän muistaa tulla takaisin." Eräänä aamuna Etta nappaa mukaansa kiväärin, suklaata ja parhaat kenkänsä ja lähtee kävelemään 3200 kilometrin matkaa meren rantaan.

On Otto. Otto Vogel, aviomies. Sotilas ja maanviljelijä.
Eräänä aamuna Otto herää ja löytää keittiöstä vaimonsa jättämän lapun. Odottaessaan Etan paluuta, hän opettelee odottamaan. Tai ainakin tekemään jotain, ettei odottaminen tuntuisi niin pitkältä.

On Russell. Russell Palmer, ystävä. Maanviljelijä ja löytöretkeilijä.
Pieni poika naapurista, joka ilmestyi kuin tyhjästä Oton paikalle ruokapöytään ja elämään. Russell, joka vielä kymmeniä vuosia myöhemmin toivoo aamuisin näkevänsä kauriita - edelleen naapurissa. 

Ja on James. Kojootti, ystävä.
James liittyy Etan vaellukselle jo varhain. Se auttaa Ettaa muistamaan, kun hän unohtaa kuka on, mistä tulee ja minne on menossa.

Etta ja Otto ja Russell ja James on tarina elämästä, muistoista, ystävyydestä, unohtamisesta ja toivosta. Rakkaudestakin. Henkilöhahmot tuntuu tutuilta ja rakkailta jo muutaman luvun jälkeen, tekee mieli suojella kaikelta pahalta. Kaikelta mitä on jo tapahtunut. Haluaisin osata sanoa tästä jotain ylistävää ja hienoa, mutta en vaan osaa. Lue tämä. Voi olla, että ymmärrät.


Ja blogin tulevaisuudesta: Päätin, että kirjoitan niin kauan kuin siihen riittää intoa ja se tuntuu kivalta. Osoite menee vaihtoon, kun keksin jonkin hyvän tilalle, en jaksa enää selitellä kirjoitusvirhettä ja että mitä se muka tarkoittaa noin, haha.

Kuullaan.

torstai 9. marraskuuta 2017

Ajatuksia blogista

Olen tässä nyt pohdiskellut tätä blogin kohtaloa. Toisaalta tykkään hirveästi tänne kirjoitella, mutta onhan tässä elämä muuttunut näiden 9 vuoden aikana aikalailla. Ei enää ole samalla tavalla aikaa haahuilla koulun jälkeen kahviloissa ja kirppareilla, eikä toisaalta ehkä tarvekaan. Kahviloissa istuskelua on kylläkin vähän jo ikävä.

Blogia tehdessä kuitenkin haluaisin, että se olisi laadukas: kuvat olisi hyviä, tekstit sellaisia ettei hirveästi nolota jälkeenpäin ja asiana sellainen, mistä saa itsekin iloa. En koskaan ole ajatellut olevani matkalla minkäänlaiseen maineeseen tän blogini kanssa, mutta toisaalta tuntuu myös vähän turhalta kirjoitella ns. kuuroille korville. Kyllä sitä aina vaan jossain syvällä sisimmässään odottaa jonkinlaista vastakaikua. En yhtään ihmettele sitäkään, ettei niin moni blogiani enää kovin aktiivisesti seuraa, olinhan välissä vuoden ajan kirjoittamatta lähes ollenkaan. Eikä nämä mun aiheet mitään kovin syvällisiä ja kantaaottavia olekaan, enemmän hyvänmielenhömppää. Blogeissa on kyllä tainnut muutenkin aikalailla hiljentyä, ehkä ne isoimmat ja suosituimmat on ne, jotka porskuttaa edelleen. Blogit on tainnut jäädä vähän nopeampien some-kanavien alle.

Tämäkin teksti on ehkä enemmän itseäni varten. Oon pyöritellyt näitä juttuja päässäni jo aika pitkään, melkeinpä siitä vuoden tauosta saakka. Kannattaako edes lähteä tekohengittämään koko blogia? Vaikka jatkaisinkin kirjoittelua, onko järkeä tehdä se julkisesti vai laittaisinko blogin vaan yksinkertaisesti yksityiseksi? Kommentoidaanko yleensäkään enää, kun ollaan niin totuttuja vain tykkäilemään?

No, tässä sitä vielä keikutaan, enköhän minä tänne jotain kirjoita, sitten kun tulen lopulliseen päätökseen. Iloa ja intoa olisi, mutta maksaako se vaivaa. Jaa a. Noh, katsotaan. Ainakin jos tätä kirjoittelua päädyn jatkamaan, olisi ehkä aika viimein vaihtaa blogin osoitetta ja hankkiutua tuosta 9 vuotta vanhasta tahallisesta typosta eroon, hahaa.


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Vilttimekko

Voi että nämä kuvat tuntuu jo ihan ikuisuuden vanhoilta, vaikka kuvausajankohdasta ei edes ole hirveän paljon aikaa. Halusin kumminkin jakaa nämä, koska näissä on vielä sitä ihanaa syysfiilistä. 
Lokakuu hurahti ohitse ihan hirvittävän nopeasti. Miettikää, kohta on jo marraskuu ja täällä on satanut ensilumikin. 

Näihin päiviin mahtui kaikenlaista: iltakävelyitä puistossa, väsymystä ja epävarmuutta, päiväunia, töitä, unettomia öitä, kirpakoita metsäretkiä ponin kanssa, kirkasvalolamppu, ystävän mielettömän ihanat ilouutiset, minun kädet lämmitettävänä sinun käsissä ja lempeitä aamuja. 
Näissä kuvissa näkyy muuten viimeisin ompelukseni ! Törmäsin pinterestissä seikkaillessani mekkoon, joka näytti aivan siltä kuin se olisi tehty jonkinlaisesta viltistä tai torkkupeitosta. Idea oli hirmu hauska, joten päätin yrittää tehdä oman, hieman eri mallisena. Yhtenä iltana sitten syntyikin smock-mallinen vilttimekko. Ompelin mekon Ikean puuvillaisesta Tuvalie-torkkupeitosta ! 

Pakko myöntää, etten tämän valmistuttua juuri ole muita mekkoja käyttänytkään. Niin ihanan pehmeä ja lämmin ja toimii kivasti myös esimerkiksi pitkien saappaiden kanssa. 

Tämä oli muuten ensimmäinen vaate, jota ommellessa mun ei tarvinnut purkaa yhtään ! Jihuu. Ehkä minun ompelemisestakin tulee vielä sujuvaa, eikä vaan epätoivoista tuhinaa ja lenteleviä ärräpäitä, hahaa.

Kuvat: Miikka

maanantai 23. lokakuuta 2017

Kierrätettyä ja itse tehtyä


Olen aika paljon miettinyt pukeutumista ja kuluttamista viime aikoina. Blogitauon aikana minun vaatekaappi jollain tapaa vakautui ja olen viimeisen vuoden aikana ostanut loppujen lopuksi aika vähän vaatteita ja nekin suurimmaksi osaksi vintagea tai kirppiksiltä. Tyylikin toki koko ajan muotoutuu enemmän omanlaiseksi ja oman vaatekaapin antimista saa monenlaisia yhdistelmiä kyhäiltyä, kun tietää, että niin moni vaate sopii yhteen.


Olen myös jonkin verran ommellut vaatteita, kuten esimerkiksi tuon kuvien keltaisen hameen. Asun takkia olen aika reippaalla kädellä muokannut kirppikseltä löytyneestä valtavasta kukallisesta kasarifarkkubleiseri-hirvityksestä omaan tyyliin sopivaksi. Ja kyllä muuten tulikin hyvä ! Suosittelisin kaikille, että edes kerran elämässään ompelisi yhden vaatteen alusta loppuun. Siinä huomaa hyvin, miten työlästä on tehdä vaate ja miksi halpavaateketjujen hinnoittelu on pielessä. 

En minä mikään täydellinen kuluttaja ole, mutta on hyvä välillä kyseenalaistaa omia kulutustottumuksia. Itselläni ehkä suurimpia käänteitä oli se, kun aloin kurkkia materiaalilaput tarkemmin. Halusin hiostavista, ihoa ärsyttävistä akryyli-neuleista eroon ja nykyään esimerkiksi minun neuleet on lähes kaikki puuvillaa tai villaa. Useimmat jäljelle jääneet ovat mummuni aikoinaan kutomia. Ja kun akryylista on päässyt eroon, ei sitä halua enää kaappiinsa ostaakaan. Ja harmittavan monet neuleet edelleen tehdään akryylista, eli muovista.  Toinen juttu on se, etten enää käy tylsistyksissäni hortoilemassa vaatekaupoilla ja kirppiksillä.


Kierrättäminen on mielestäni lähtökohtaisesti hyvä juttu, mutta nykyään trendien ja mallistojen vaihtuessa niin tiuhaan tuntuu, että aina vaan helpommin dumpataan ne muutaman kerran käytetyt vaatteet kirppiksille ja uffin keräysluukkuun. Kirpputoreilla käydään enemmän ja on olemassa erilaisia appejakin second hand-löytöjä varten. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon vaatejätettä jää vaatekauppojen myymättä jääneistä vaatteista.

Itsellä kävi aikamoinen pisto sydämessä, kun karsin tavaraa säilytystilan puutteen vuoksi muuttaessani pienempään asuntoon. Mitä jos pitäisikin elää loppuelämä kaiken ostamansa tavaran kanssa ? Ei ehkä tulisi ostettua senkään vertaa mitä nyt. 

Tässä asussa on kierrätettyä, itse tehtyä ja pari vanhaa Gina Tricotista ostettua suosikkia.


perjantai 20. lokakuuta 2017

Ihanasti

Olen kävellyt näitä loiskuvia katuja, jäänyt jututtamaan kissaa ikkunan läpi, jonka mielettömät silmät peilasi syksyä kauniimmin kuin mikään tähän asti. Syksyssä on aina ollut minulle jokin puhdistava vapaus. Irrotan itseni muista ja olen sitä mitä haluan. Sen pienen hetken ennen kuin muistan taas, että johonkin pitää uskoa ja kuulua.

Ihmiset katselee ohi kulkiessaan meidän ikkunasta sisään. Ehkä siksi, kun vuosia verhot oli suljettuna. Ehkä siksi, että niitä kiinnostaa tämä pieni talo, jonka ikkunalla istuu kissa ja tyttö. Mutta ne katselee. 

Olen lukenut ja myhäillyt itsekseni paljon hassuja, mutta silti aika viisaita mietelauseita. 

Suosikkini tällä hetkellä: Don't set yourself on fire to keep others warm. 

Voin ihan hyvin, olen ottanut jo kirkasvalolampunkin käyttööön.
Ajattelin olla kaamosta vastassa.

Meillä menee aika ihanasti.



torstai 5. lokakuuta 2017

Syyskuun lempparit

* Keramiikkakurssi. Onnistuin viimein ilmoittautumaan työväenopiston keramiikkakurssille ! Yleensä oon joka vuosi herännyt liian myöhään ilmoittautumisen kanssa, enkä ole ehtinyt mukaan. Olen käynyt aikoinaan Sara Hildén akatemiaa monta vuotta, missä tein keramiikkaa, grafiikkaa, piirsin, maalasin ja valokuvasin. Vaikka ne teini-iän suurimmat luovuudenpuuskat alkaa olla takana päin on ihana päästä tekemään jotain käsillään ja saada kivoja juttuja aikaan, vaikka ne olisikin lähinnä omaksi iloksi tehtyjä vähän muhkuraisia kukkaruukkuja. Ehkä niitä näkyy vielä täälläkin !
* Emma Puikkosen episodiromaani Eurooppalaiset unet. Vitsi mikä lukuelämys ! Eurooppalaiset unet on samalla kantaaottava ja koskettava episodiromaani siitä mitä Euroopassa on tapahtunut ja mitä voisi tapahtua. Eurooppalaiset unet on kiinnostava, kaunis ja rankka. Tätä kirjaa minun oli vaikea kahlata läpi hetkessä, vaikka mieli olisi tehnytkin. Tykkäsin kauniista kielestä, risteävistä tarinoista ja pienestä ripauksesta maagista realismia ! Kuvaa kirjasta ei valitettavasti ole, kirjasto sitä kun jo kaipaili takaisin.
* Synttärijuhlat. Tehtiin Miikan kanssa kanttarelli- ja mozzarellapizzat, ystävät änkeytyi kaikki yhdessä minun pieneen keittiöön. Kitaraa soitettiin, naureskeltiin kaikkien typeriä teinijuttuja ja kun kello alkoi olla tarpeeksi, loput ystävät käpertyi lattialle viltin alle yhteen myttyyn. 
* Helsinkiretket. Tehtiin Miikan kanssa kaksi Helsinkiretkeä syyskuussa ! En kovin helposti pysty kuvittelemaan itseäni asumaan Helsinkiin, mutta ihana siellä on käydä. Vähän kuin piipahtaisi ulkomailla.

* ISADORA ultra matt liquid lipstick sävyssä 19 PLUM PUNCH. En ole mikään hirmuinen meikkihifistelijä, minulla on ne tietyt vakkari meikkituotteet joita käytän vuodesta toiseen. Mutta huulipunia välillä fiilistelen ! Nyt syksyä kohden kiinnostaa taas hieman tummemmat sävyt huulilla. Tässä Plum Punch:ssa on tosi kaunis luumuinen sävy. Vähän miinusta siitä, että levittäessä täytyy olla tosi tarkka ja ottaa aplikaattoriin vaan vähän punaa. Se nimittäin kerrostuu ja jää helposti epätasaiseksi.

Ajattelin välillä koota tällaisia lempparijuttuja yhden postauksen alle ! Voi olla, että näitä tulee kuukausittain tai vähän harvemmin. Katsotaan ! 



maanantai 2. lokakuuta 2017

Happamia

Siinä missä kesä juoksee ohi suunnitelmineen ja toiveineen, syksy on aina se hetki, kun pysähdyn. Vapaapäivinä polttelen kynttilöitä aamusta iltapäivään ja illalla sytytän ne taas uudelleen. Tulee pohdittua paljon kenen kanssa haluaa aikansa ja hämärän tullen hiipuvan energiansa jakaa. Heidät haluan kutsua syömään omenapiirakkaa ja höpöttämään elämästä. 
Syyspäivät ovat olleet ihania, aurinko lämmittää vielä hetken, kun sen löytää iholleen. Viime viikolla koko kaupunki kulki sumussa, joka kietoutui puiden punaisiin lehtiin ja ihmisten mieliin. Omenat putoilee pihan omenapuista melkein samaa tahtia, kun minä aloitan uuden lauseen. 
Tuntuu hölmöltä, että nyt on jo lokakuu.


Kuvat: 1,3,5 Miikka

tiistai 19. syyskuuta 2017

Kotona


Olen tänään heräillyt hiljalleen tähän päivään. Spotify soittaa akustista fiilistelylistaa, vedenkeitin porisee kerta toisensa jälkeen ja minä olen kömpinyt jo kaksi kertaa peiton alle jatkamaan unia sitten herättyäni ensimmäisen kerran. Olen käynyt läpi vaatekaappia ja miettinyt, mitä haluan olla ja mikä tuntuu hyvältä pukea. Lattialla on vielä muisto viikonlopun juhlien unimytystä, johon viimeiset vieraat käpertyi yhdessä. 
Olen asunut tässä pikku kodissa nyt hieman yli kuukauden ja alun kutkuttavan jännityksen jälkeen on tuntunut kyllä heti kodilta. Paavokin kotiutui onneksi hyvin, se iloisesti hyppii parvisängystä takan päälle ja päiväunipaikkoja tuntuu löytyvän koko ajan lisää. Olen sellainen tyyppi, että tarvitsen hirmu paljon omaa aikaa ja tilaa. Niin ihanaa, kun voi rauhassa köllötellä kissan kanssa pitkin päivää vapaapäivinä ja tiskata silloin, kun siihen energiaa löytyy. Ihanaa olla kotona.

   

lauantai 9. syyskuuta 2017

💐💐💐💐💐

Minulle tulee joskus sellaisia vähän hassuja ideoita. Kuten esimerkiksi se, että keskellä yötä on lähdettävä poimimaan kukkia. Mutta voi kuinka se oli hauskaa ! Pilkkopimeällä kukkaniityllä erilaisten kukkasten etsiminen ja aina kun löysi kukan, jota omassa kimpussa ei vielä ollut, tuntui kuin olisi löytänyt suuremmankin aarteen. Suosittelen ihan ehdottomasti kaikille. 
Täytän ensi viikon perjantaina 24 vuotta. Samalla tuntuu kuin ei olisi tehnyt elämässään juuri mitään ja toisaalta taas vaikka mitä kaikkea. Ehkä 24-vuotiaanakin voi vielä pukeutua peter pan-kauluksiin, pyrkiä olemaan pehmeä tässä kovassa maailmassa ja kirjoittaa muistikirjaan tarinoita siitä, miten kävi poimimassa kukkia keskellä yötä ja kuinka paljon se hymyilytti kaikkia, joille siitä kertoi. Uskon, että 24 on just sopivasti lämmin ja lempeä. Toivotaan ainakin niin.

Kuvat 2,3,5: Miikka

maanantai 28. elokuuta 2017

Kesäretkellä I

Heinäkuussa me tehtiin Miikan kanssa pieni kesäretki vanhempieni pikkuisella asuntovaunulla. Vaunun asemapaikaksi valikoitui suloinen rannikkokaupunki Loviisa, josta sitten teimme muutaman päiväretken lähikaupunkeihin ! 
Nyt taitaa olla viimeisiä hetkiä kertoa kesäseikkailuista ennen kuin kaikki kesäkuvat alkaa näyttää kovin kaukaisilta syksyn saapuessa.
Ihanaa Loviisassa: pikkukaupungin pysähtynyt ja kevyt tunnelma, suloinen Tuhannen tuskan kahvila, vanhat värikkäät puutalot, pyöräretki kaupungin ympäri, lempeä merituuli, ihana Krinti-lifestyle puoti ja puotikoira Ylppö.
Katuihin maalatut räsymatot, levollinen mieli. Kukkukiven punainen näkötorni oli tosi symppis, vaikka sieltä ei juuri muuta näkynyt kuin pieni pala merta, kun metsä ympärillä on kasvanut niin tiheäksi ja korkeaksi. Mutta se on sellainen asia, mistä ei kannata valittaa. Asuntovaunun ikkunasta näkyi rantaan kivelle, jossa yksinäinen joutsen kävi nukkumassa. Ihanaa. 

Loviisan leirintäalue on sympaattinen vanha kartanopuisto - oli hauska kuvitella, miten ennen vanhaan kartanon asukkaat ovat käyneet kävelyillä puistossa. Yhtenä yönä tosin pelkäsin kuollakseni mennä vessaan huoltorakennukselle, kun Miikka keksi, että Kukkukivellä asuu ihan varmasti vampyyri. Hyrrr. 

Ei kai tuollaisessa ihanassa puutaloidyllissä sentään ! Eihän ?