maanantai 6. maaliskuuta 2017

Onnellisuudesta


Onnellisuus. Haluaisin puhua siitä ja miten hukkasin sen. Onnellisuus on hankala tunne. Ympärillä liikahtelevat asiat määrittää onnellisuuden rajamailla ajatuksia ja toimintoja, mutta lopulta onnellisuus tunteena ja kokemuksena on jonkinlainen herkkä tunne- tai päätös oman pään sisällä ja sydämessä. Ja kaikkihan sitä haluavat ja tavoittelevat, sillä kyllähän kaikki haluaa olla ONNELLISIA. Minä ainakin halusin. Ja haluan.

Minä hukkasin onneni. Annoin sen valua viemäriin ja huusin vieressä, että mene nyt sinne vaan !! Olin niin pitkään sokea omalle onnettomuudelleni, että luulin vihaavani kaikkia muita, vaikka vihasinkin itseäni. Olin tyytymätön omaan tyytymättömyyteeni, siihen miten kylvin inhoani muihin ja miten he heittivät sen takaisin minuun. Minä myrkytin kaiken.

Siltä se ainakin tuntui. Ehkei kaikki lopulta ole niin suurta ja pelottavaa kuin miksi se omassa päässä on päässyt kasvamaan.

Olen opetellut onnellisuutta uudelleen. Olen oppinut paljon siitä, miten omia ajatuksia voi kasvattaa kauniimmiksi ja antaa niiden kasvaa kauniimmiksi. Ennen kaikkea olen oppinut sen, ettei minun onneni ole sidoksissa kehenkään. Kukaan ei ole vastuussa siitä, että tekee minut onnelliseksi. Minun on rakennettava onneni itse. Vaikka se saakin aikaan loputtomia mahanpohjatunteita, kun otat kaupassa kädestä ja suukotat niskaa ja sanot huomenta kulta ja rutistat, minun on tartuttava siihen tunteeseen. Rutistettava oikein kunnolla takaisin.

Ja se tarttuminen vasta vaikeaa onkin. Kun on tarpeeksi pitkään sulkenut onnea elämästään, on vaikea kuvitella ansaitsevansa niin hykerryttäviä tuntemuksia. Mutta minä ansaitsen. Ihan totta ansaitsen. Koska minä olen päättänyt ajatella kauniimmin ja kasvaa kauniimmaksi. Mikään tässä maailmassa ei ole niin arvotonta kuin niiden ajatusten rumuus, joita olen kasannut ylleni peitoksi jo pitkään. 

Kasvaminen ja onnellisuuden oppiminen tuskin loppuu koskaan, korkeintaan hidastuu, kun onni alkaa olla jo lähellä. Ja ehkä vielä sittenkin kannattaa jaksaa vielä vähän matkaa juosta kovempaa kuin koskaan. 


8 kommenttia:

  1. ❤ rohkeesti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kirjotat todella avoimesti ja kannustavasti! Löysin teksistä paljon itseäni ja tuttuja tuntemuksia. Olet taitava pukemaan ajatukset sanoiksi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Olin aika kahden vaiheilla, että julkaisenko tätä, kun en ollut varma osaanko avata aihetta tarpeeksi tai haluanko edes. Ihana kuulla, jos tästä jotain sait irti :--)

      Poista
  3. Rohkea ja rohkaiseva postaus! kiitos ❤

    VastaaPoista

hei olette ihania !