tiistai 6. maaliskuuta 2018

Punaista huulipunaa tuntemattoman kahvilan teekupissa


Toivon valon eksyvän minuun, haluan kiinni kykyyn tarttua väreihin ja väreilyyn. On tunne, joka käskee olla jotakin, tehdä - jotakin. Jotakin niin hienoa, että sydän pakahtuu.
Ajatukset makaavat liian laiskoina tullakseen esiin, esittäytyäkseen. Tunteet ovat unohtaneet tutun vuoristoradan ja tyytyneet lastenkarusellin tasaiseen tahtiin. Käyn pääni sisällä päivittäin monologin missä sanon kaiken, mutta lopulta on vaan hiljaisuus. Haluan seikkailun ja punaista huulipunaa tuntemattoman kahvilan teekupin reunassa.  
Kurkotan kohti seinilä kiipeävää valoa, tanssitan sitä sormenpäillä varjoissa, nauran sille kissanhännän huiskeessa ja siristelen kohdatessani sen silmästä silmään. Eilen kuulin ulkoa lintujen laulun, istuin hetken ja yritin imeä itseeni sen kaiken.

Huomioita:
- maa näyttää suklaahippujäätelöltä
- mutta ei maistu siltä ( näin uskon )
- repaleisenkin yön jälkeen voi olla hyvä aamu
- pieni eristäytyminen voi auttaa joko löytämään tai hukkaamaan itsensä

Jos minulla olisi aikaa olla mitä vaan, mitä olisin. Nyt olen puoliksi jotain, hereillä tai valveilla, surullinen tai iloinen, väsynyt aina, mutten koskaan sinuun.

Kannoin aralian kaupasta kotiin ja ajattelin nimetä sen Albert II:ksi. Sen toisen raukan mukaan, joka vuosia aiemmin kuoli kukilla vuorattuun olohuoneeseen. Ajateltuani asiaa hetken olen sitä mieltä, että tämä ystävä tarvitsee iloisemman nimen, mikä on sinun ehdotuksesi ? 



4 kommenttia:

  1. Tykkään sun asusta! Ja ihana kissa, kuka hän on?:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoa ! Hän on vanhempieni Viltsu-kissa, jolle olimme Paavon kanssa pitämässä seuraa viikon ajan :--)

      Poista
  2. Araliasta tulee jotenkin Pertti-vibat. Toisaalta myös vähän feminiiniset, mutta jostain syystä tuo Pertti puskee sen ohi :D

    VastaaPoista

hei olette ihania !