perjantai 13. heinäkuuta 2018

Lämpöä



En muista eläneeni tällaista kesää. Sellaista, että olisin nauttinut jokaisesta päivästä, en ehkä jokaisesta hetkestä, mutta kuitenkin. Olen uinut enemmän kuin moneen vuoteen, sukeltanut vähän pohjamutiin, lukenut omalla pienellä terassilla, laiturilla, nurmikolla ja riippumatossa. Meillä on viimein vene, jolla soutaa yöllä tyynellä järvellä. Ja ajelehtia.

Olen ymmärtänyt jotakin. Kaksi vuotta sitten aloin rakentaa itseäni uudelleen, koska perustukseni olivat päässeet heikennyttyään nojautumaan viereiseen rakennukseen. Kivijalka alkaa olla valmis ja tukeva, seinätkin, mutta vielä mietin millaisia ikkunoita ja kattorakenteita valitsisin. Minkälaiset silmät tahdon, joka tapauksessa tahdon uudet silmät. Valitsin ikkunoiksi kirkkaat, kahteen suuntaan aukeavat, sellaiset jotka tuo tuulen vaivattomasti sisään. Katoksi jonkin korkean, näkyviä kattoparruja, jotka auttavat kiipeämään ylös ja joihin ripustaa keinu.

Mutta se mitä ymmärsin - en ole juurikaan muuttunut. Sydämeni lyö yhä nopeammin kun joku kertoo miltä rakkaus tuntuu ja vitsi se sanoi näin mieti miten ihana, kun kirpputorilla on yön yli levänneitä vaniljapullia, rakastan yhä sitä miltä kesäyö tuoksuu ja hymyilyttää, kun työnnän itse poimitut vadelmat pakastimen perälle. Hymisen onnessani, kun löydän kauniin vanhan vaatteen, kehrään kuin kissa kun minua koskettaa. Olen sama, vaikkakin vähän eri. Olen melkein kuin uusi. Minussa on uusi hengittävä rakenne, joka pakkasella viheltää ikkunanpielissä. Minusta lähtee lämpöä ulos, mutta toisin kuin vuotavat ikkunat - lämpö kulkeutuu minuun takaisin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

hei olette ihania !