sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Mistä puhun kun puhun uimisesta



Pidän uimisesta. Siitä miten se piirtää minut osaksi maailmaa, vääristyneiksi, hulmuaviksi raajoiksi veden alla. Vesi keinuttaa kehoni tietoiseksi rajoista, voiman ja ääriviivojen. Yhtäkkiä tiedän miten paljon jaksan, kuinka kauan jaksan kannatella. On rikottava irrotettava kaikki raamit, jotta jaksaa kellua. Ja lopulta sen lempeässä sylissä uskallan, ymmärrän viimein antautua kannateltavaksi.

Vedessä on aina tietty armottomuus. Se on väkevä ja musta, ei kumarra sitä joka sen armoille astuu. 

Talvisin se pakottaa kiinni omaan kehoon, hetkeksi salpautuvaan hengitykseen. On tiedettävä rajat ja uskottava niihin. Kun kylmä ote kiipeää kurkkuun on pakko vaan hengittää. Keho pakottaa itsensä lämmittämään viilenevää ruumista. Se ruumis on elossa ja eheä.

























2 kommenttia:

hei olette ihania !