Särestö


Tähän mennessä pohjoisin paikka, missä museokorttini on leimattu, on Särestö. Reidar Särestöniemen kotipaikka ja ateljee, joka nykyään toimii museona. 
Särestöniemen värejä ja väripurkkeja pullollaan oleva ateljee heilutteli iloisesti sydäntä. Hauska ajatella, että Särestöniemi on ollut 60-70-luvun koulutetuimpia taiteilijoita Suomessa ja maalannut valtavat taulunsa tässä ateljeessa, missä ihmiset tepastelevat sukkasillaan vuosikymmeniä myöhemmin.

Galleriassa taulut vaihtuvat ilmeisen usein. Kesällä oli ollut eri taulut kuin nyt, eli museossa lienee nähtävää useammallekin kerralle.   
Suurin osa Särestöniemen teoksista on värikylläisiä öljyvärimaalauksia lapin kauniista ja arvaamattomasta luonnosta sekä kansan uskomuksista ja mystiikasta. Pienessä osassa tuotannostaan Reidar on kuitenkin käsitellyt suhdettaan rakastettuunsa Yrjö Kaijärveen. 

Luettuani "Rakastuneen hylkeet"-teoksen symboliikkaa gallerian esittelylehtisestä, jäin pitkäksi aikaa miettimään millaista on mahtanut olla elo 70-80-luvun Lapissa rakastuneena toiseen mieheen. Aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli vielä tautiluokituksessa sairaus ja laissa kirjattu rikos. Miten polttavaa sydämelle on ollut odottaa kirjettä ja lukea sanat: "On ihmeellistä, kun tiedän, että kohta saan Sinut syliini". Maalata rakkautensa syleilevien karhujen muotoon, jonka nimeksi tulisi myöhemmin Kielto ja Kaipaus. Kun on yhden iltapäivän ajan lukenut vanhan kansan uskomuksia, saattaa saada itsensä kiinni ajatuksesta, liekö Reidarin rytmihäiriön taustalla ollutkin kielletystä rakkaudesta riutunut sydän? 

Nykyaikana Särestöniemi on taiteilija, jonka taulusta maksetaan omakotitalon verran rahaa. Aika mieletöntä.
Vanha Särestö eli Reidarin kotitalo, oli täynnä toinen toistaan hauskempia yksityiskohtia ja tarinoita, miten pohjoinen mystiikka ja taikausko on vaikuttanut elämään Särestössä. Päällimmäisenä mieleen jäi tarina, miten naapurin menehtynyt isäntä olikin kiusallaan muuttunut sudeksi ja saattoi Reidarin kouluun joka aamu.

Haluaisin päästä Särestöön uudelleen kesällä. Tai jonakin kesänä. Äiti kertoi, että pihassa oli kesällä lampaita ja joki virtasi pihapiirin ohi välkkyen auringossa. Minulle jäi muistoksi juliste Suopursuista ja pieni pakkomielle keltaisesta lautalattiasta. Voih.

  

Kommentit