Riittämättömyydestä


Olen viime aikoina ollut aika ankara itselleni - tuntenut itseni todella riittämättömäksi ja aika kelvottomaksikin. Riittämättömyyden tunne on siitä kurja, kun on itse kompastunut siihen, tuntuu, että yhtäkkiä kaikki ympärillä kampittavat myös. Se kietoo itsensä ihan pientenkin asioiden ympärille ja puristaa irti kaiken ilon. 

Joitakin tunteita riittämättömyydestä olen kantanut mukanani lapsesta saakka ja kasannut niitä harteilleni tunnollisesti tähän hetkeen asti. Yleensä jopa päivittäin. Ei kai ole ihme, jos tuntuu raskaalta kulkea yhtä matkaa kasaamiensa paineiden kanssa.  
Riittämättömyyden tunteet syntyy jokaisella tapauskohtaisesti ja erilaisissa tilanteissa. Minä olen puuhastelija. Haluan tehdä asioita omaksi ilokseni - en ole kovinkaan kunnianhimoinen. Käyn töissä, koska se on ihan kivaa ja siitä saa rahaa, joka mahdollistaa muiden ihanien ja sydäntä läikyttävien asioiden tekemisen. En ole koskaan halunnut olla maailman paras työssäni ja jos joskus työnkuvani muuttuu, teen varmaankin jotain aivan muuta. 

Pienellä lempeällä kunnianhimolla tavoittelen elämääni tasapainoisuutta, kiireettömyyttä, onnea ja ylisuorittamisen sijaan haluaisin suorittaa vähemmän. Mutta jos mikään ei riitä, voiko siinä onnistua?
Mun riittämättömyysansani taitaa olla se tietynlainen kunnianhimottomuus ja näköalattomuus. Ei minulla ole hajuakaan mitä haluan olla isona ja samalla olen kuitenkin jo jonkinverran iso. Että pitäisi jo tietää. 

Tämä on kääntynyt päässäni niin, että yritän olla täysillä kaikkea, mitä en ehkä edes halua olla. Luulen haluavani tai luulen jonkun muun haluavan. Haluaisin löytää minut uudestaan.

En tiedä haluanko perheen, olenko koskaan ihana miniä, teenkö elämässä mitään merkittävää (tarvitseeko edes), tuonko tarpeeksi iloa muiden elämään, olenko tarpeeksi rakastettava, jotta kukaan haluaisi jakaa elämäänsä kanssani tai riitänkö koskaan sellaisena kuin olen. Tiedän kuitenkin, etten halua muuttua miksikään muuksi. Tuskin se olisi mahdollistakaan, ei mulla ole sellaiseen voimavarojakaan. Yritän olla ajattelematta, ettei tässä kirjoituksessa ole päätä eikä häntää. Ei ajatuksissa aina ole.


Haluaisin riittää. Ja riitänkin. 
Pitää vaan taas uskoa siihen.



Kommentit

Lähetä kommentti

hei olette ihania !